Jorge Borgesin ideaan perustuva Library of Babel on aivan mahtava. (Vsauce viittasi siihen pari päivää sitten, ja sen takia sivusto on vieläkin ajoittain aika hidas.) #

Sieltä löytyy kaikki inhimillinen tietämys, mukaanlukien elämänkertasi, sosiaaliturvatunnuksesi ja kaikki ne salaisuudet, joita et ole koskaan kertonut kellekään. Sieltä löytyy jokainen keksintö, joka koskaan on tehty tai tullaan tekemään. Esimerkiksi yleisen suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan yhdistävä teoria sieltä jo löytyy. #

Kirjojen merkistö on rajoittunut 26 kirjaimeen ja pilkkuun, pisteeseen ja välilyöntiin, mutta ei se mitään: kirjastosta löytyy myös täydelliset ohjeet kaikkien merkistöjen välisiin muunnoksiin. #

Suurin esteettinen haitta on, että ainakin vielä toistaiseksi kaikki teokset on revitty erillisiksi sivuiksi ja ripoteltu eri puolille kirjastoa. Ei siis ole takeita siitä, että kirjaston hyllystä löytyvät kirjat sisältäisivät saman teoksen peräkkäisiä sivuja, ja käsittääkseni on myös äärimmäisen epätodennäköistä, että minkään teoksen osalta niin olisi. #

(Tietysti myös tämä postaus löytyy kirjastosta.) #

Responses

  1. Borgesin häkellyttävästä novellituotannosta Baabelin kirjasto on suosikkini. Muutaman sivun mittainen teksti ja mullisti aikanaan niin kovasti etten kyennyt päiväkausiin lukemaan mitään kun päässä pyöri vaan tuo.

  2. En ole tainnut Borgesia(kaan) koskaan lukea. Mutta nimi on jo tätä ennenkin tullut vastaan, ja kiinnostunutkin olen miehen tyylistä lukemani perusteella ollut.

Comments are closed.