Näin unta siitä ainoasta asiasta, jonka olen keksinyt kelpaavaksi vastaukseksi kysymykseen mitä hankkisin loton päävoittorahoilla. (Jostain syystä tällaisia kyselevät eivät koskaan hyväksy vastaukseksi, että ostaisin kalliin ja tehokkaan tietokoneen.) #

Minulla oli siis talo, jossa oli observatoriohuone, eli huone, jonka katossa oli pyöreä ikkuna, josta näki koko tähtitaivaan yöllä. Alitajunnan keksimä, sinänsä ihan hyvältä vaikuttanut lisä tähän ideaan oli, että lattian sijasta huoneessa oli uima-allas, jossa saattoi kellua selällään tähtiä katsellen. (Allas ja koko huone olivat pyöreitä.) #

Tällaisen talon pitäisi tietysti olla jossain metsän keskellä, jotta siellä olisi öisin kunnolla pimeää. Ja talvisin se kattoikkuna pitäisi jotenkin huoltaa lumesta, mutta talvi pitäisi kyllä olla, en minä mihinkään lämpimään maahan tämän takia muuttaisi. Haluaisin kyllä nähdä metsänkin sen tähtitaivaan ääriviivoina. Ehkä se kattoikkuna voisi olla valtaisa kalansilmälinssi#

Tähtitaivaspallo #

Muokkaukset #

2012-07-16 06.30.58 2012-07-16 07.30.58 #
Muuttumaton: Tällaisen talon pitäisi tietysti olla jossain metsän keskellä, jotta siellä olisi öisin kunnolla pimeää. Ja talvisin se kattoikkuna pitäisi jotenkin huoltaa lumesta, mutta talvi pitäisi kyllä olla, en minä mihinkään lämpimään maahan tämän takia muuttaisi. Haluaisin kyllä nähdä metsänkin sen tähtitaivaan ääriviivoina. Ehkä se kattoikkuna voisi olla valtaisa <a href="https://secure.wikimedia.org/wikipedia/fi/wiki/Kalansilm%C3%A4" title="Wikipedia: Kalansilmä">kalansilmälinssi</a>.Muuttumaton: Tällaisen talon pitäisi tietysti olla jossain metsän keskellä, jotta siellä olisi öisin kunnolla pimeää. Ja talvisin se kattoikkuna pitäisi jotenkin huoltaa lumesta, mutta talvi pitäisi kyllä olla, en minä mihinkään lämpimään maahan tämän takia muuttaisi. Haluaisin kyllä nähdä metsänkin sen tähtitaivaan ääriviivoina. Ehkä se kattoikkuna voisi olla valtaisa <a href="https://secure.wikimedia.org/wikipedia/fi/wiki/Kalansilm%C3%A4" title="Wikipedia: Kalansilmä">kalansilmälinssi</a>.
Poistettu: <a href="http://mummila.net/wiki/Tiedosto:T%C3%A4htitaivaspallo.jpg"><img src="http://marginaa.li/wordpress/wp-content/uploads/2012/07/tahtitaivaspallo.jpg" alt="Tähtitaivaspallo" title="Tähtitaivaspallo" width="300" height="300" class="aligncenter size-full wp-image-19095" /></a> Lisätty: <a href="http://mummila.net/wiki/Tiedosto:T%C3%A4htitaivaspallo.jpg"><img src="https://marginaa.li/wordpress/wp-content/uploads/2012/07/tahtitaivaspallo.jpg" alt="Tähtitaivaspallo" title="Tähtitaivaspallo" width="300" height="300" class="aligncenter size-full wp-image-19095" /></a>

Responses

  1. Tämä on geneerinen yleiskommentti: muutapa blogisi osoite blogilistalle! Nykyisin sieltä pääsee vain tuonne blogihistorian tyylikkäimpään siirtymään, tosin siten oudosti, että päivittyneeksi kyllä väittää, mutta silti vie aina sinne.

    Ai niin ja kesäisin voisit päivittää vähemmän! On nykyisellään hirveä luku-urakka kun palaa lomilta.

  2. Kiitos tiedosta, nyt Blogilistankin pitäisi olla ajan tasalla. Tarkoituksella en suinkaan sorsi yhdenkään seuraajan bloginseurausvälineitä! (Hih hih, Blogilistalla on enää yksi käyttäjä…)

    Minun on valitettavasti pakko postata joka päivä kesät talvet, muutoin sponsorini lakkaavat lähettämästä minulle tuotteitaan. Tänäkin vuonna olen saanut jo

  3. Kiitsistä, nyt pelittää. Äläkä kuule mollaa Blogilistaa ™, sen avulla Sinäkin voit helposti seurata haluamiasi blogeja! Pysyt mukana muotivirtauksissa ja kuumimmissa puheenaiheissa!

  4. Tuo mitä tekisit miljoonalla on tosi usein kysytty kysymys jota joutuu itekin välillä pakonomaisesti kelaamaan. Jos voittaisin miljoonan alkaisin asumaan lempipelissäni. Siis, muuttaisin asuinpaikkani ja kaikki tavarani sekä ruuat joita syön vastaaviksi joita pelistä löytyy. Käyttäisin valuuttanani pullonkorkkeja ja päivittäisin asevarastoani kymppitonnilla päivässä sekä korvaisin aterioita huumeilla (jo nyt korvaan aterioita energiajuomilla joten ei ole iso kynnys).

Comments are closed.