Katselin Shin Betistä kertovan dokumentin Miehet varjoista (The Gatekeepers).¹ Päällimmäisenä jäi mieleen, että voi mitä tomppeleita nämä äijät ovat. Varmaan kyllä ensiluokkaisia omassa hommassaan, ja varmaan nimenomaan juuri siksi myös ihan täysiä tolloja mitä tulee kauaskatseisuuteen. #

Siksi haastattelijan heille esittämät moraaliset kysymyksetkin olivat vähän hölmöjä. Nämä ovat toiminnan miehiä, jotka ovat valikoituneet työhönsä, koska osaavat ratkoa kaikki terroristien etsimiseen ja tappamiseen liittyvät muut kuin moraaliset kysymykset. He ovat ulkoistaneet vastuun moraalisista ja filosofisista ongelmista ylemmilleen, kuten tiedustelussa kuuluu tehdäkin. Heidän henkilökohtainen vastuunsa rajoittuu sen ratkaisun tekemiseen, että ovat noihin tehtäviin lähteneet eli kykynsä tuollaisia tarkoitusperiä palvelevan organisaation käyttöön antaneet. Sekään ei suinkaan ole vähäinen vastuu, mutta instrumenttia ohjaa demokratiassa kansan valitsema, instrumenttia ylempi taho. #

Valitettavasti tuon ylemmän tahon menettelyä taas kuvaa osuvasti ohjelmassa haastateltavan sitaatista poimittu väliotsikko ”Ei strategiaa, vain taktiikkaa”. Shin Bet tuntuu dokumentin perusteella toimivan ainoana käskynään ”tappakaa mahdollisimman paljon mahdollisimman vaarallisia terroristeja”. #

Voin kuvitella, että tässäkin ohjelmassa vilahtava ”terrorisminvastainen sota” -sanayhdistelmä on aikoinaan pudonnut Israelin johdon syliin kuin kypsä hedelmä: ”Kas, tässä meille pelikortti, jonka voimme kätevästi nakata pöytään, jos meiltä joskus perätään tämän tappamisen taustalla vaikuttavaa strategiaa. Muussa tapauksessa joutuisimme määrittelemään jonkin muun päämäärän kuin itsetarkoituksellisen tappamisen, kuten vaikkapa rauhan, ja se taas ei ääriuskovaisille kelpaa.” #

Tiedustelujohdon tehtävä ei, kuten yksi haastateltavistakin taas moraalista suoraan kysyttäessä sanoo, ole kertoa pääministerille mikä strategia valitaan. Sen pitäisi mennä päinvastoin. Tiedustelujohdolla pitää sen sijaan kylläkin olla munaa tehdä selväksi, että äärijuutalaiset voivat olla islamistien veroinen uhka, ja maan johdolla pitää olla munaa panna uskovaiset ruotuun riippumatta siitä, miten nämä mielikuvituskaveriaan nimittävät. #

Ainakaan jälkimmäinen ei Israelissa kuitenkaan dokumentin perusteella selvästikään toteudu, ja maan tilanne puhuu puolestaan: mielestäni se on suoraan seurausta valtion harjoittamasta uskonnollisesta puolueellisuudesta. Tragikoomista kyllä, ääriuskovaiset puolin ja toisin näkevät varmasti tämänkin päinvastoin, kuvitellen vasta oman uskontonsa täydellisen ylivallan takaavan hyvät olot, pyrkien hegemoniaan ja näin ollen todellisesta rauhasta poispäin. #

Mikäli dokumentin tekijöiden tarkoituksena oli kääntää katsojan syyttävä sormi kohti Israelin johtoa, he ovat mielestäni onnistuneet. Maan päättäjät kuitenkin loistavat elokuvassa poissaolollaan, eivätkä he näin ollen saa tilaisuutta puolustaa valintojaan. Voin kylläkin kuvitella, että sisällöltään yhtään minkään arvoisten vastauksien saaminen kärkipoliitikoilta näin isoihin kysymyksiin on vieläkin vaikeampaa kuin maan entisiltä tiedustelujohtajilta. #