Ilman naista on luontevaa taas radikalisoitua. Tämän viikon alussa poistin Flashin, suljin kaikki välilehdet Chromiumista, ja loin uuden tyhjän profiilin Firefoxiin. Asetin profiilin poistamaan kaikki tiedot selaimen sulkeutuessa, ja lisäksi rakensin sen ympärille käärön, joka poistaa oikeasti kaikki muutokset joita istunnon aikana profiiliin on mahdollisesti tehty, ja palauttaa profiilin neitseellisestä erilliskopiosta alkutilanteeseen, jossa ei ole mitään. Olen niin kova jätkä etten tarvi edes kirjanmerkkejä, muistan kaikki osoitteet ulkoa. #
Avaan jokaiselle eri toiminnolle uuden ikkunan, joka ei tiedä mitään muista ikkunoista. Käytän samassa istunnossa välilehtiä vain, jos niiden konteksti on sama, eli jos esimerkiksi haen jotain tietoa ja kokeilen useampia hakutuloksia. Muussa tapauksessa avaan uuden ikkunan, eli jos esimerkiksi syötteenlukijaikkunassani viitataan Youtube-videoon, avaan sitä varten uuden ikkunan, joka ei tiedä syötteenlukijasta mitään. Kun olen katsonut videon, suljen ikkunan, ja kaikki jäljet siitä istunnosta hävitetään. En tämän takia myöskään enää yleensä ole kirjautuneena mihinkään palveluihin, enkä vaivaudu kirjautumaan ihan vähäisistä syistä, koska salasanojakaan ei ole selaimen muistissa. Niin kova jätkä en ole, että muistaisin kaikkien palveluiden 16 merkin mittaiset (tai pidemmät) satunnaismerkkijonosalasanat ulkoa. #
Uin näin ollen vastavirtaan tämän hetken trendissä, sillä uusi tyhjä selainprofiilini on todellakin tyhjä: mitään mainostenestoa tai muita viritelmiä siinä ei ole. Jos sisältö ei ole mainosten sietämisen arvoista, suljen ikkunan, ja näin julkaisijat saavat astetta rehellisempää palautetta istunnostani. Uskon, että virtahevon pyllymatojen ja niiden torjujien välinen kilpavarustelu on syy siihen, miksi web on nykyään niin paska paikka. #
Edellämainittujen toimien lisäksi asensin Tor-selaimen niitä tilanteita varten, kun etsin lapoa pomminteko-ohjeita itsemurhaohjeita luen lifestyleblogeja. Tor on kehittynyt hämmästyttävän hyväksi sitten edellisen kokeiluni. On se edelleen silminnähden perinteistä nettiä hitaampi, mutta jo täysin käyttökelpoinen yksinkertaisessa perusselailussa. #
Myös iankaikkinen musiikin tägääminen alkoi kyrpiä, joten poistin 90 prosenttia musiikistani (~ 40 gigasta jäi ~ 4 gigaa). Jäljelle jääneistä päätellen musiikkimakuni on ankkuroitunut vankasti 1990-luvulle: #
16.38 jani@saegusa:Artisti$ ls | grep -o '[0-9]\{4\}' | sort | uniq -c
1 1982
1 1983
1 1987
1 1988
4 1989
4 1990
3 1991
2 1992
1 1993
1 1994
2 1996
2 1997
4 1998
1 1999
1 2000
2 2001
5 2002
1 2004
3 2005
1 2010
1 2013
Parhaiten selviytyivät Arvo Pärt, Philip Glass ja Boards of Canada. #
Voi olla että videokokoelmani kokee kohta saman kohtalon. Harmi ettei ole yhtään pornoa; mitä olen internetistä lukenut niin pornonkeräilijänä voisi helposti tuhota 90 prosenttia videoista pelkästään tuhoamalla pokekansionsa. Mutta oikeasti kyllä vielä sittenkin 90 prosenttia jäljellä olevasta olisi kakkaa. Kyllä sampi tietää. #
Muokkaukset #
2015-09-25 18.10.09 | 2018-05-11 15.17.53 # |

Muuttumaton: Mies parantui tabituksesta — teki autiudesta kotinsa | Muuttumaton: Mies parantui tabituksesta — teki autiudesta kotinsa |
Poistettu: <img src=" | Lisätty:  Ilman naista on luontevaa taas radikalisoitua. Tämän viikon alussa poistin Flashin, suljin kaikki välilehdet Chromiumista, ja loin uuden tyhjän profiilin Firefoxiin. Asetin profiilin poistamaan kaikki tiedot selaimen sulkeutuessa, ja lisäksi rakensin sen ympärille käärön, joka poistaa oikeasti kaikki muutokset joita istunnon aikana profiiliin on mahdollisesti tehty, ja palauttaa profiilin neitseellisestä erilliskopiosta alkutilanteeseen, jossa ei ole mitään. Olen niin kova jätkä etten tarvi edes kirjanmerkkejä, muistan kaikki osoitteet ulkoa. |
Muuttumaton: Avaan jokaiselle eri toiminnolle uuden ikkunan, joka ei tiedä mitään muista ikkunoista. Käytän samassa istunnossa välilehtiä vain, jos niiden konteksti on sama, eli jos esimerkiksi haen jotain tietoa ja kokeilen useampia hakutuloksia. Muussa tapauksessa avaan uuden ikkunan, eli jos esimerkiksi syötteenlukijaikkunassani viitataan Youtube-videoon, avaan sitä varten uuden ikkunan, joka ei tiedä syötteenlukijasta mitään. Kun olen katsonut videon, suljen ikkunan, ja kaikki jäljet siitä istunnosta hävitetään. En tämän takia myöskään enää yleensä ole kirjautuneena mihinkään palveluihin, enkä vaivaudu kirjautumaan ihan vähäisistä syistä, koska salasanojakaan ei ole selaimen muistissa. Niin kova jätkä en ole, että muistaisin kaikkien palveluiden 16 merkin mittaiset (tai pidemmät) satunnaismerkkijonosalasanat ulkoa. | Muuttumaton: Avaan jokaiselle eri toiminnolle uuden ikkunan, joka ei tiedä mitään muista ikkunoista. Käytän samassa istunnossa välilehtiä vain, jos niiden konteksti on sama, eli jos esimerkiksi haen jotain tietoa ja kokeilen useampia hakutuloksia. Muussa tapauksessa avaan uuden ikkunan, eli jos esimerkiksi syötteenlukijaikkunassani viitataan Youtube-videoon, avaan sitä varten uuden ikkunan, joka ei tiedä syötteenlukijasta mitään. Kun olen katsonut videon, suljen ikkunan, ja kaikki jäljet siitä istunnosta hävitetään. En tämän takia myöskään enää yleensä ole kirjautuneena mihinkään palveluihin, enkä vaivaudu kirjautumaan ihan vähäisistä syistä, koska salasanojakaan ei ole selaimen muistissa. Niin kova jätkä en ole, että muistaisin kaikkien palveluiden 16 merkin mittaiset (tai pidemmät) satunnaismerkkijonosalasanat ulkoa. |
Muuttumaton: Uin näin ollen vastavirtaan tämän hetken trendissä, sillä uusi tyhjä selainprofiilini on todellakin tyhjä: mitään mainostenestoa tai muita viritelmiä siinä ei ole. Jos sisältö ei ole mainosten sietämisen arvoista, suljen ikkunan, ja näin julkaisijat saavat astetta rehellisempää palautetta istunnostani. Uskon, että virtahevon pyllymatojen ja niiden torjujien välinen kilpavarustelu on syy siihen, miksi web on nykyään niin paska paikka. | Muuttumaton: Uin näin ollen vastavirtaan tämän hetken trendissä, sillä uusi tyhjä selainprofiilini on todellakin tyhjä: mitään mainostenestoa tai muita viritelmiä siinä ei ole. Jos sisältö ei ole mainosten sietämisen arvoista, suljen ikkunan, ja näin julkaisijat saavat astetta rehellisempää palautetta istunnostani. Uskon, että virtahevon pyllymatojen ja niiden torjujien välinen kilpavarustelu on syy siihen, miksi web on nykyään niin paska paikka. |
Poistettu: <img src=" | Lisätty:  Edellämainittujen toimien lisäksi asensin Tor-selaimen niitä tilanteita varten, kun etsin lapoa pomminteko-ohjeita itsemurhaohjeita luen lifestyleblogeja. Tor on kehittynyt hämmästyttävän hyväksi sitten edellisen kokeiluni. On se edelleen silminnähden perinteistä nettiä hitaampi, mutta jo täysin käyttökelpoinen yksinkertaisessa perusselailussa. |
Muuttumaton: Myös iankaikkinen musiikin tägääminen alkoi kyrpiä, joten poistin 90 prosenttia musiikistani (~ 40 gigasta jäi ~ 4 gigaa). Jäljelle jääneistä päätellen musiikkimakuni on ankkuroitunut vankasti 1990-luvulle: | Muuttumaton: Myös iankaikkinen musiikin tägääminen alkoi kyrpiä, joten poistin 90 prosenttia musiikistani (~ 40 gigasta jäi ~ 4 gigaa). Jäljelle jääneistä päätellen musiikkimakuni on ankkuroitunut vankasti 1990-luvulle: |
Muuttumaton: Voi olla että videokokoelmani kokee kohta saman kohtalon. Harmi ettei ole yhtään pornoa; mitä olen internetistä lukenut niin pornonkeräilijänä voisi helposti tuhota 90 prosenttia videoista pelkästään tuhoamalla pokekansionsa. Mutta oikeasti kyllä vielä sittenkin 90 prosenttia jäljellä olevasta olisi kakkaa. Kyllä sampi tietää. | Muuttumaton: Voi olla että videokokoelmani kokee kohta saman kohtalon. Harmi ettei ole yhtään pornoa; mitä olen internetistä lukenut niin pornonkeräilijänä voisi helposti tuhota 90 prosenttia videoista pelkästään tuhoamalla pokekansionsa. Mutta oikeasti kyllä vielä sittenkin 90 prosenttia jäljellä olevasta olisi kakkaa. Kyllä sampi tietää. |
Poistettu: [muokkaukset] | |
Poistettu: [muokkaus][klo]2015-09-25 18:10[/klo] "alkoi kyrpimään" → "alkoi kyrpiä"[/muokkaus] | |
Poistettu: [/muokkaukset] |
2015-09-25 18.08.08 | 2015-09-25 18.10.09 # |

Muuttumaton:  Edellämainittujen toimien lisäksi asensin Tor-selaimen niitä tilanteita varten, kun etsin lapoa pomminteko-ohjeita itsemurhaohjeita luen lifestyleblogeja. Tor on kehittynyt hämmästyttävän hyväksi sitten edellisen kokeiluni. On se edelleen silminnähden perinteistä nettiä hitaampi, mutta jo täysin käyttökelpoinen yksinkertaisessa perusselailussa. | Muuttumaton:  Edellämainittujen toimien lisäksi asensin Tor-selaimen niitä tilanteita varten, kun etsin lapoa pomminteko-ohjeita itsemurhaohjeita luen lifestyleblogeja. Tor on kehittynyt hämmästyttävän hyväksi sitten edellisen kokeiluni. On se edelleen silminnähden perinteistä nettiä hitaampi, mutta jo täysin käyttökelpoinen yksinkertaisessa perusselailussa. |
Poistettu: Myös iankaikkinen musiikin tägääminen alkoi | Lisätty: Myös iankaikkinen musiikin tägääminen alkoi kyrpiä, joten poistin 90 prosenttia musiikistani (~ 40 gigasta jäi ~ 4 gigaa). Jäljelle jääneistä päätellen musiikkimakuni on ankkuroitunut vankasti 1990-luvulle: |
Muuttumaton:
16.38 jani@saegusa:Artisti$ ls | grep -o '[0-9]\{4\}' | sort | uniq -c | Muuttumaton:
16.38 jani@saegusa:Artisti$ ls | grep -o '[0-9]\{4\}' | sort | uniq -c |
Muuttumaton: Voi olla että videokokoelmani kokee kohta saman kohtalon. Harmi ettei ole yhtään pornoa; mitä olen internetistä lukenut niin pornonkeräilijänä voisi helposti tuhota 90 prosenttia videoista pelkästään tuhoamalla pokekansionsa. Mutta oikeasti kyllä vielä sittenkin 90 prosenttia jäljellä olevasta olisi kakkaa. Kyllä sampi tietää. | Muuttumaton: Voi olla että videokokoelmani kokee kohta saman kohtalon. Harmi ettei ole yhtään pornoa; mitä olen internetistä lukenut niin pornonkeräilijänä voisi helposti tuhota 90 prosenttia videoista pelkästään tuhoamalla pokekansionsa. Mutta oikeasti kyllä vielä sittenkin 90 prosenttia jäljellä olevasta olisi kakkaa. Kyllä sampi tietää. |
Lisätty: [muokkaukset] | |
Lisätty: [muokkaus][klo]2015-09-25 18:10[/klo] "alkoi kyrpimään" → "alkoi kyrpiä"[/muokkaus] | |
Lisätty: [/muokkaukset] |