Vuosikausien kuntosaliharjoittelun tuloksena päässäni raksuttaa lähes jatkuvasti toistolaskuri. Esimerkiksi kävellessäni se laskee askeleita, vaikka samalla tietoisesti mietin jotain aivan muuta. Ja jos en tee toistoja, laskuri laskee sekunteja (seuraavaan sarjaan). #

Tästä on hyötyäkin: kun esimerkiksi linja-autossa teen pakara-aktivointia, niin pakaranvaihtojen ajastus tapahtuu ihan automaattisesti, vaikka samalla mietinkin niitä näitä. Ikävä kyllä laskurissa on vain kaksi numeroa, eli se pyörähtää satasesta ympäri, joten varsinaiseksi koko päivän askelmittariksi siitä ei yksinään ole, vaan joudun pitämään tietoisesti kirjaa niiden satasen määristä, jos haluan tietää kokonaisaskelmäärän. #

Tällainen moniajo on minulle muutoin aika hankalaa, minusta on aina ollut ihan käsittämätöntä esimerkiksi se että joku pystyy soittamaan yhdellä kädellä sointuja ja samanaikaisesti toisella kädellä melodiaa. (Tämä johtui mieleeni luultavasti haitarikerjäläisten soitosta, joka kuulostaa siltä että niillekin se on yhtä käsittämätöntä.) Siihen ehkä liittyy irrationaalinen ja hupaisa pelko siitä, että jos ”minä” onnistuisin keskittymään kahteen asiaan yhtä aikaa (niin kuin minun pitäisi, jotta vaikkapa tuo kaksikätinen soitto tyydyttäisi vaatimustasoni), ”minähän” jakautuisin silloin itse asiassa kahdeksi eri ”minäksi” (joista toinen soittaisi melodiaa, toinen säestäisi). Kummalle aivoni sen jälkeen kuuluisivat? There can be only one! #

Ainut vaihtoehto, jonka tuollaiselle mielen pirstoutumiselle pystyn keksimään, olisi jotenkin kyetä oppimaan ja tekemään jompi kumpi (säestys tai melodia) tiedostamattomalla tasolla, niin kuin tuo toistolaskurini toimii. Mutta vielä sittenkään tuskin kykenisin käytännössä soittamaan molempikätisesti, koska perfektionistina en voisi hyväksyä epäonnistumisia, joita tiedostamaton käteni ehkä tekisi, ja joita tiedostava puoleni ei voisi estää (koska melodian soittamisessa onnistuminen vaatii sen huomion). Toistolaskuriin palatakseni, en missään tapauksessa myöskään rohkenisi väittää sen lukemia paikkansapitäviksi, koska tietoisuuteni ei ole ollut tarkkailemassa niiden laskemista. Se on aivan hyvin voinut jossain välissä hypätä yli 5, 10 tai 73 numeroa. #

Tai ehkä voisinkin soittaa, jos voisin vierittää vastuun niistä tiedostamattoman käden tekemistä virheistä sille tiedostamattomalle. Mutta siinä tapauksessa sen tiedostamattoman pitäisi soittamisen lisäksi osata ”ottaa vastuu” jostain, eikä sellaista vastuunsiirtoa sitä paitsi varmaan minkään maan juridiikka tunnustaisi epäonnistuneen soittajan puolustukseksi. Ja lisäksi kahden ”minän” ongelman sijasta tässä olisikin sitten ”minän” ja jonkun ”toisen” ongelma. There can be only one! #