Nousin kymmentä vailla seitsemän. Väsytti, mutta halusin ajoissa liikkeelle, ettei olisi taas koko päivän tunne että on myöhässä aikataulusta. #
Meinasin unohtaa mp3-soittimen salille lähtiessäni, mutta muistinpa viime hetkellä, hyvä minä! Oli kyllä melko kökkö intervallitreeni, jalat oli vieläkin ihan tahmaiset enkä siksi saanut sykettä nousemaan kunnolla. Kuuntelin Orionin Tois puol Tammerkoskee -lähetyksen alun. #
Kävin kävelyllä. Kuuntelin Orionin setin loppuun ja sen jälkeen Jay & Miles X-Plain the X-Menin jaksot 64 ja 65. Contendeilla tähän mennessä yhteensä 698 km. #
Kotona panin pyykkikoneen pyörimään, söin ja sitten tein viikonloppusalaatin. #
Tätä kirjoittaessani join kolme kupillista kahvia ja kuuntelin Ajassa soi -jaksoa Verenhimoa ja musiikkia julkisilta paikoilta. #
Tyhjensin pyykkikoneen ja lähin pyöräilemään. Ensin vein muovit keräykseen, sitten kiersin normaalilenkkini (vastapäivään). Otin ihan tarkoituksella rauhallisesti, tuskin olisi jaloista mitään hirveitä spurtteja lähtenyt jos olisin yrittänyt. #
Tuuli vähäsen, ja ohuet juoksupuvun kanssa ostamani hanskat (sormettomien) pyöräilyhanskojen alla eivät enää oikein riittäneet, meinasi nakit palella jo loppumatkasta. Samoin olisi saanut olla toinen sukkapari paljasjalkakengissä, sillä varpaitakin vilutti. Lamppuakin olisi ihan viimeisillä kilometreillä tarvinnut. Nykyisillä ketjuilla yhteensä 710 km. #
Palatessani kävin Prismassa ja suuntasin pyöräilyosastolle josta nappasin vähän paksummat syyskelisykkelihanskat (Jupiter XL, 9,99 € josta -15 % omistajapäivän takia). Otin myös Viljatuotteen lättyjauhoja ja kotona paistoin niistä lätyt. Aiemmin olen käyttäny Vuohelan Herkun Farina-jauhoja joissa on vain riisiä. Tuossa Viljatuotteessa on sen lisäksi vaikka vallan mitä (tattaria, maissia ja teff-jauhoa), saa nähä mitä suoliriepu tykkää. #
Lättyjä paistaessani ja syödessäni katselin Prisman: Tshernobylin uusi suojakuori. Ihan hyvä, asiallinen dokkari, vain ihan loppumetreillä pientä väkisinväännettyä draamaa yhdestä piikkilankaesteestä johon siihenkin olivat insinöörit taatusti varautuneet, niin kuin kaikkiin muihin arvatenkin lukuisiin kommervenkkeihin, joita ohjelmassa onneksi ei näytetty. Helvetinmoisia sankareita kaikki nuo rakentajat. Melkein yhtä kovia kuin heti onnettomuuden tapahduttua sen vaikutuksien torjumiseen henkensä tai terveytensä uhranneet. #
Muokkaukset #
2017-09-30 21.08.51 | 2017-09-30 22.08.51 # |

Muuttumaton: Meinasin unohtaa mp3-soittimen salille lähtiessäni, mutta muistinpa viime hetkellä, hyvä minä! Oli kyllä melko kökkö intervallitreeni, jalat oli vieläkin ihan tahmaiset enkä siksi saanut sykettä nousemaan kunnolla. Kuuntelin Orionin Tois puol Tammerkoskee -lähetyksen alun. | Muuttumaton: Meinasin unohtaa mp3-soittimen salille lähtiessäni, mutta muistinpa viime hetkellä, hyvä minä! Oli kyllä melko kökkö intervallitreeni, jalat oli vieläkin ihan tahmaiset enkä siksi saanut sykettä nousemaan kunnolla. Kuuntelin Orionin Tois puol Tammerkoskee -lähetyksen alun. |
Poistettu: Kävin kävelyllä. Kuuntelin Orionin setin loppuun ja sen jälkeen <a href=" | Lisätty: Kävin kävelyllä. Kuuntelin Orionin setin loppuun ja sen jälkeen Jay & Miles X-Plain the X-Menin jaksot 64 ja 65. Contendeilla tähän mennessä yhteensä 698 km. |
Muuttumaton: Kotona panin pyykkikoneen pyörimään, söin ja sitten tein viikonloppusalaatin. | Muuttumaton: Kotona panin pyykkikoneen pyörimään, söin ja sitten tein viikonloppusalaatin. |