Nousin kymmentä vailla seitsemän. Väsytti. Huomenna yritän nukkua vähän pitempään. #

Kävin salilla, rinta- ja ojentajatreenit tein ja sitten venyttelin puolisen tuntia. #

Kävin kävelyllä. Kuuntelin Accusedin kakkoskauden viimeiset jaksot (6-8). Pakka hajosi pahasti viimeisessä jaksossa. Tässä jo studiossa tehtyjenkin osien äänenvoimakkuus heittelehti niin ettei niitä meinannut kuulla. Ensin selostettiin mitä haastateltava oli kertonut, sitten täsmälleen samat asiat soitettiin haastateltavan itsensä sanomina. Haastateltavan, joka yritti syödä samaan aikaan kun puhui. Kesken kaiken hypättiin liian syvälle kokonaan toiseen tapaukseen. #

Väärin tuomittujen vapautumisen jälkeisen elämän ongelmat ansaitsivat toki oman jaksonsa, mutta tuo oli nyt kyllä niin huonosti toteutettu, että varmasti haittaa sanoman perille saamista. #

Palatessani kävin Prismassa. Ostin persimonin (en pelkästään). #

Pähkäilin vähän aikaa että mitä sitä porkkanakalapullasörsselin kanssa söisi, lopulta sitten keitin pastaa. Oikein hyvää oli! Tuon voisi vaihtaa pysyväksi kanan tilalle, tai ainakin niin kauas kuin jauhettua kalaa pakastimessa piisaa. #

Join neljä kupillista kahvia, plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi ja kuuntelin Resident Advisoria (599: Partok, huono). #

Responses

Comments are closed.