Nousin vartin yli kuusi. Ei väsyttänyt. #
Kävin salilla, tein ojentajat ja rintaa. Lopuksi venyttelin puolisen tuntia. #
Kävin kävelyllä. Kuljin vakioreittini vaihteeksi päinvastaiseen suuntaan. Aika pehmeää ja siksi hankalaa käveltävää vieläkin, mutta vettä ei tänään satanut. Kuuntelin Thin Airin jaksot 20-22. Kotona etsin viimein sen Chris Zabriskien ambient-urkubiisin, jota tuossa on käytetty. (Löysin myös toisen Undisclosedista tutun raidan: Rewound.) #
Kotiin tullessani hain häkkivarastosta pussillisen vaatteita, jotka aion viedä pohjoiseen. Kävin suihkussa ja sitten pakkasin vähän kamoja keikkalaukkuun. #
Join kolme ja puoli kupillista kahvia, vastailin gallupeihin ja kuuntelin Konsertteja -jakson RUSK-festivaalin päätöskonsertti Let It Fly. Koodasin. #
Kuuntelin JW Podcastin viitoskauden jakson 6 (The Support Group) ja pelasin vapaakenttää. #
Tämänpäiväinen hämysoittaja oli +4541553654. Fonectan mukaan numerosta ”ei löydy tietoja Fonectalta, mutta sitä on haettu poikkeuksellisen usein. Kyseessä voi olla esimerkiksi puhelinmyyjä tai viranomainen.” Joo, eipä taida Tanskan viranomaiset niin paljon tavallisille suomalaisille soitella. Saisi sanoa suoraan että kyseessä on luultavasti epämääräinen kusetusyritys. #