Nousin kahtakymmentäviittä vailla seitsemän, väsytti vähäsen. #

Kävin polkemassa intervalleja. Kulki ihan tavanomaisesti. Sykemittari ruvennut sekoilemaan, näyttää vain viimeisen puoli tuntia mittaamaansa aikaa, kulutusta sun muita, mutta silti tavoiteprosentteina sen mitä todellinen puolitoista tuntia polkemista tuottaa (150-170). Käynnistin sen nyt uudestaan. #

Kotona latasin pyykkikoneen valmiiksi, kävin suihkussa, söin riisipuuron ja lähdin kävelylle. #

Palatessani kävin Prismassa. Kassa-automaatti ei taas kelpuuttanut korttiani lähimaksussa, ja aspa kehotti käyttämään ”sirua”. En malttanut olla viisastelematta lähimaksamisenkin toimivan sirulla. #

Pakkasta oli lähtiessäni 20 astetta, palatessani enää 17. #

Kotona söin päivällisen, sitten paistoin ensi viikon kaalikanan (unohdin siitä porkkanasiivut kokonaan, perkele). #

Ovikello soi, siellä oli ujo pikkutyttö joka yritti myydä jotain. Kieltäydyin mahdollisimman kohteliaasti, ja hän vaikutti helpottuneelta. Toinen arasteli syrjemmällä. Voi lapsiraukkoja, joutua nyt koputtelemaan kaiken maailman namusetien ovia vapaa-ajalla. Olisi tuon orjatyön toivonut jääneen yhdeksänkymmentäluvulle YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ratifioinnin myötä. #

Panin pyykit pyörimään. Tätä kirjoittaessani join yhdeksän kupillista kahvia ja säädin syötesuodatintani. #

Söin salaattia ja yritin tunnistaa Europolin leluja. Purppuranvärinen, nelikulmainen esine tuntuu kutkuttavan tunnistettavalta. Muistuttaa jotain leluavoautoa, Barbien ’Vetteksi kuitenkin liian kulmikas. #

Ripustin pyykit, sainpahan ne tällä kertaa ajastettua niin ettei vituttanut keskeyttää muita hommia siksi aikaa. #

Illalla söin taas pizzaa kun en muutakaan keksinyt. #