Nousin puoli kahdeksalta. Väsytti, mutta olin aikonut katsella SpaceX:n laukaisun silloin puoli kahdeksan maissa. Se oli kuitenkin peruttu. #
Hampaidenpesun jälkeen venyttelin puolisen tuntia, sen jälkeen leikkasin tukkani ja partani ja kävin suihkussa. Aamupuuron jälkeen aloitin salaatin silppuamista, kuorin, pilkoin ja pakastin porkkanoita ja kuorin ja pilkoin potut ja porkkanat valmiiksi muusia varten. #
Kävin Prismassa. Kuuntelin Jay & Miles X-Plain the X-Menin jakson 143. #
Kotona panin muusijuurekset ja parsan kiehumaan ja silppusin loput salaattiainekset. Tein muusin valmiiksi ja söin kalapihvien kanssa. #
Leikkasin The Trail Went Coldin seuraavista viidestä jaksosta pois sen ärsyttävän boileritekstin, joka keskeyttää tarinan aina tunnarin jälkeen. Juontajan ulosanti vaikuttaa onneksi kehittyvän hiljalleen paremmaksi, tai sitten sitä karseaa maiskuttelumaneeria on viimein alettu leikata pois. #
Tässä video joka käsittelee tätä hyvin herkkää aihetta, ärsyttävää huulten maiskuttelua. Jos sinä tai joku tuttusi maiskuttelee, soita kansalliseen maiskuttelukriisipuhelimeen. #
Join kahdeksan kupillista kahvia, koodasin, ja kuuntelin Uuden tanssimusiikin listan viimeviikkoisen ja toissapäiväisen jakson ja Turun sellokilpailun 1. finaalipäivää. #
Muokkaukset #
2018-03-15 19.13.59 | 2018-03-15 19.13.59 # |

Muuttumaton: Hampaidenpesun jälkeen venyttelin puolisen tuntia, sen jälkeen leikkasin tukkani ja partani ja kävin suihkussa. Aamupuuron jälkeen aloitin salaatin silppuamista, kuorin, pilkoin ja pakastin porkkanoita ja kuorin ja pilkoin potut ja porkkanat valmiiksi muusia varten. | Muuttumaton: Hampaidenpesun jälkeen venyttelin puolisen tuntia, sen jälkeen leikkasin tukkani ja partani ja kävin suihkussa. Aamupuuron jälkeen aloitin salaatin silppuamista, kuorin, pilkoin ja pakastin porkkanoita ja kuorin ja pilkoin potut ja porkkanat valmiiksi muusia varten. |
Poistettu: Kävin Prismassa. Kuuntelin <a href=" | Lisätty: Kävin Prismassa. Kuuntelin Jay & Miles X-Plain the X-Menin jakson 143. |
Muuttumaton: Kotona panin muusijuurekset ja parsan kiehumaan ja silppusin loput salaattiainekset. Tein muusin valmiiksi ja söin kalapihvien kanssa. | Muuttumaton: Kotona panin muusijuurekset ja parsan kiehumaan ja silppusin loput salaattiainekset. Tein muusin valmiiksi ja söin kalapihvien kanssa. |
2018-03-15 15.10.48 | 2018-03-15 19.13.59 # |

Muuttumaton: Leikkasin The Trail Went Coldin seuraavista viidestä jaksosta pois sen ärsyttävän boileritekstin, joka keskeyttää tarinan aina tunnarin jälkeen. Juontajan ulosanti vaikuttaa onneksi kehittyvän hiljalleen paremmaksi, tai sitten sitä karseaa maiskuttelumaneeria on viimein alettu leikata pois. | Muuttumaton: Leikkasin The Trail Went Coldin seuraavista viidestä jaksosta pois sen ärsyttävän boileritekstin, joka keskeyttää tarinan aina tunnarin jälkeen. Juontajan ulosanti vaikuttaa onneksi kehittyvän hiljalleen paremmaksi, tai sitten sitä karseaa maiskuttelumaneeria on viimein alettu leikata pois. |
Poistettu: Tässä video joka käsittelee tätä hyvin herkkää aihetta, ärsyttävää huulten maiskuttelua. Jos sinä tai joku tuttusi maiskuttelee, soita kansalliseen maiskuttelukriisipuhelimeen | Lisätty: Tässä video joka käsittelee tätä hyvin herkkää aihetta, ärsyttävää huulten maiskuttelua. Jos sinä tai joku tuttusi maiskuttelee, soita kansalliseen maiskuttelukriisipuhelimeen. |
Muuttumaton: Join kahdeksan kupillista kahvia, koodasin, ja kuuntelin Uuden tanssimusiikin listan viimeviikkoisen ja toissapäiväisen jakson ja Turun sellokilpailun 1. finaalipäivää. | Muuttumaton: Join kahdeksan kupillista kahvia, koodasin, ja kuuntelin Uuden tanssimusiikin listan viimeviikkoisen ja toissapäiväisen jakson ja Turun sellokilpailun 1. finaalipäivää. |
2018-02-25 19.11.55 | 2018-03-15 15.10.48 # |

Muuttumaton: Kotona panin muusijuurekset ja parsan kiehumaan ja silppusin loput salaattiainekset. Tein muusin valmiiksi ja söin kalapihvien kanssa. | Muuttumaton: Kotona panin muusijuurekset ja parsan kiehumaan ja silppusin loput salaattiainekset. Tein muusin valmiiksi ja söin kalapihvien kanssa. |
Poistettu: Leikkasin The Trail Went Coldin seuraavista viidestä jaksosta pois sen ärsyttävän boileritekstin, joka keskeyttää tarinan aina tunnarin jälkeen. Juontajan ulosanti vaikuttaa onneksi kehittyvän hiljalleen paremmaksi, tai sitten sitä karseaa maiskuttelumaneeria on viimein alettu leikata pois. | Lisätty: Leikkasin The Trail Went Coldin seuraavista viidestä jaksosta pois sen ärsyttävän boileritekstin, joka keskeyttää tarinan aina tunnarin jälkeen. Juontajan ulosanti vaikuttaa onneksi kehittyvän hiljalleen paremmaksi, tai sitten sitä karseaa maiskuttelumaneeria on viimein alettu leikata pois. |
Muuttumaton: Tässä video joka käsittelee tätä hyvin herkkää aihetta, ärsyttävää huulten maiskuttelua. Jos sinä tai joku tuttusi maiskuttelee, soita kansalliseen maiskuttelukriisipuhelimeen. | Muuttumaton: Tässä video joka käsittelee tätä hyvin herkkää aihetta, ärsyttävää huulten maiskuttelua. Jos sinä tai joku tuttusi maiskuttelee, soita kansalliseen maiskuttelukriisipuhelimeen. |