Illalla löysin lisää puremajälkiä, ja vähän myöhemmin viimein taas lutikan: se oli pysähtynyt vuoteen ja seinän väliin virittämäni ilmastointiteippivyöhykkeen eteen harkitsemaan seuraavaa siirtoaan. Kauhaisin sen teipin päälle, ja sen rimpuilua seuraten totesin teipin estävän sen liikkumista varsin hyvin, silloin kun sen kaikki jalat ovat teipin päällä. #

 #

(Tummat pystyviivat aiheuttaa rullaava suljin.) #

Ongelmana on tietysti se, että normaalisti hiiviskellessään nuo hoksivat liimapinnan heti kun ensimmäinen jalka siihen osuu, jolloin jäljellä on vielä viisi jalkaa joilla kammeta se yksi irti. Mutta nyt siis tiedän, etteivät ne tuon teippivyöhykkeen yli ainakaan kovin helposti pääse, enkä asentanutkaan sitä lopullinen ratkaisu mielessäni, vaan juuri tätä varten: hankaloittaakseni niiden etenemistä, jotta minulla olisi paremmat mahdollisuudet saada suora näköhavainto. #

Yritin vielä purkittaa tuon paskiaisen elävänä, mutta sen verran tiukasti se oli satimessa, että meni vain murskaksi sitä sohiessani. #

Sikäli helpottavaa, ettei enää tarvi miettiä olenko vain kroonisesti luulosairastunut kaikkien iho-oireitteni kanssa. Muuta hyvää tässä ei sitten olekaan, edessä on uusi torjuntakierrosten rumba kaikkine hankaluuksineen. #

Nousin varttia vailla kahdeksan. Aamupuuron syötyäni paistoin ensi viikon kaalikanan, silppusin salaatin ja kuorin ja pilkoin muusijuurekset. Samalla katselin Lloyd Evansin videon Patreon Monthly Livestream #4 – April 2018. Leikkasin partani. #

Kävin Prismassa. Kuuntelin Actual Innocencen jakson 301 (Sedrick Courtney) ja The Trail Went Coldin minisodin 11 (Jonelle Matthews). Kaksi astetta pakkasta, aurinkoista, edelleen jäämöykkyröpelöä. #

Kotona keitin kukkakaalta, tein muusin valmiiksi ja söin niitä kalapihvien kanssa. Kuuntelin Serenades Show -setit 034-039. Join kahdeksan kupillista kahvia ja koodasin. #

Kävin suihkussa. #

Säädin palvelimia. #