Nukuin oikein hyvin. Nousin kymmentä vailla kahdeksan, ei väsyttänyt juurikaan. #
Lihaskrapula alkoi hiipiä jalkoihin salille kävellessäni. Tein hyvän rintatreenin ja sitten venyttelin kolmisen varttia. Kävelin kotiin. Mennen tullen kuuntelin JW Podcast -jakson The King in the North. Topeliuksenpuiston kl-väylän vieressä horsmalla istui neitoperhonen. #
Kotona söin riisipuuron. Latasin ja käynnistin astianpesukoneen. Vein bio-, lasi- ja metallijätettä molokiin, samaan aikaan pohjoisella taivaalla oli paksua sadepilven näköistä. Sääennustekin lupaili sadetta, tai ainakin pilvistä. #
Kävin pyöräillen Prismassa. Ajoin satunnaisgeneroimaani reittiä, joka Niittyaron urheilukeskuksen jälkeen käännätytti ulkoilupolulle, koska kl-väylä sieltä Iskon puolelle oli baanatöiden takia pantu poikki. En ollut tiedostanut tuon polun olemassaoloakaan sen Niittyaron puoleisessa päässä, vain sen Maijantien-jatkeen risteyksestä ja Annanpuiston risteyksestä. #
Heti siinä polun alkumatkalla lojui myyränraato. #
Kotona söin päivällisen ja tyhjensin tiskikoneen. Tätä kirjoittaessani join neljä ja puoli kupillista kahvia ja kuuntelin viimeviikkoisen Uuden tanssimusiikin listan. Lisäsin Niittyaron urheilukeskuksen nimen ja muut tiedot Openstreetmapiin. Selaimessa muokkaaminen oli ihan helppoa, mutta saa nähdä onnistuiko (ainakaan tätä kirjoittaessani nimeä ei vielä näy kartalla). #
Kävin pyöräilemässä. Jalkakrapulan takia lähtö oli nihkeää, ja siksikin, että taas olisi pitänyt keksiä jotain syötävää illaksi. Luvattua sadetta ei koskaan tullut ja sadepilvetkin olivat haihtuneet, mutta lämpöä onneksi alle hellerajan, ja tuulikin taas. #
Ajoin vakioreitin vastapäivään, paitsi että lähtiessäni ajoin Rajakylän läpi pohjoiseen, ja kiersin Kuivasjärven pohjoispuolelta, kun tavallisesti ajan sen eteläpuolelta Kaijonharjun läpitte. #
Ihan hyvät pyörätiet siellä pohjoisessakin, mutta turhan paljon Raitotiehen yhtyvien pikkuteiden valottomia risteyksiä ylitettävinä. Vähän liikennettä niissä kylläkin, mutta ärsyttäviä keskeytyksiä yhtä kaikki. #
Perse ei ollut vissiin eilisestä vielä palautunut, koska puutui jo kauan ennen puoltaväliä, kun normaalisti vasta ihan viimeisillä kilometreillä. Oikean jalan pohjekin kramppaili alkumatkasta, ja muutenkin oli veto ihan loppu. #
Mutta ei se ihan hukkaan heitettyä aikaa ollut, sillä siinä ajaessani pohdiskelin miten syötesuodatintani täytyy korjata, ja hahmotin viimeinkin miten saan sen toimimaan tarkoituksenmukaisemmin. #
Torinrannan liepeillä oli paljon väkeä liikkeellä, Nallikarissa saman verran kuin eilen. Itikkaparvet olivat taas aktivoituneet saarilla. #
Kotona panin riisiä kiehumaan ja kävin suihkussa. Paistoin kalapuikkoja ja söin ne riisin kanssa, jälkiruuaksi kuivaalihaa. Katselin Rifftraxin Hawk the Slayeria. #
Muokkaukset #
2018-07-28 13.39.59 | 2018-08-09 16.05.24 # |

Muuttumaton: Nukuin oikein hyvin. Nousin kymmentä vailla kahdeksan, ei väsyttänyt juurikaan. | Muuttumaton: Nukuin oikein hyvin. Nousin kymmentä vailla kahdeksan, ei väsyttänyt juurikaan. |
Poistettu: Lihaskrapula alkoi hiipiä jalkoihin salille kävellessäni. Tein hyvän rintatreenin ja sitten venyttelin kolmisen varttia. Kävelin kotiin. Mennen tullen kuuntelin JW Podcast -jakson The King in the North. <a href="https://www.openstreetmap.org/?mlat=65. | Lisätty: Lihaskrapula alkoi hiipiä jalkoihin salille kävellessäni. Tein hyvän rintatreenin ja sitten venyttelin kolmisen varttia. Kävelin kotiin. Mennen tullen kuuntelin JW Podcast -jakson The King in the North. Topeliuksenpuiston kl-väylän vieressä horsmalla istui neitoperhonen. |
Muuttumaton: Kotona söin riisipuuron. Latasin ja käynnistin astianpesukoneen. Vein bio-, lasi- ja metallijätettä molokiin, samaan aikaan pohjoisella taivaalla oli paksua sadepilven näköistä. Sääennustekin lupaili sadetta, tai ainakin pilvistä. | Muuttumaton: Kotona söin riisipuuron. Latasin ja käynnistin astianpesukoneen. Vein bio-, lasi- ja metallijätettä molokiin, samaan aikaan pohjoisella taivaalla oli paksua sadepilven näköistä. Sääennustekin lupaili sadetta, tai ainakin pilvistä. |
2018-07-26 19.44.22 | 2018-07-28 13.39.59 # |

Muuttumaton: Nukuin oikein hyvin. Nousin kymmentä vailla kahdeksan, ei väsyttänyt juurikaan. | Muuttumaton: Nukuin oikein hyvin. Nousin kymmentä vailla kahdeksan, ei väsyttänyt juurikaan. |
Poistettu: Lihaskrapula alkoi hiipiä jalkoihin salille kävellessäni. Tein hyvän rintatreenin ja sitten venyttelin kolmisen varttia. Kävelin kotiin. Mennen tullen kuuntelin JW Podcast -jakson The King in the North. Topeliuksenpuiston kl-väylän vieressä <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/ | Lisätty: Lihaskrapula alkoi hiipiä jalkoihin salille kävellessäni. Tein hyvän rintatreenin ja sitten venyttelin kolmisen varttia. Kävelin kotiin. Mennen tullen kuuntelin JW Podcast -jakson The King in the North. Topeliuksenpuiston kl-väylän vieressä horsmalla istui neitoperhonen. |
Muuttumaton: Kotona söin riisipuuron. Latasin ja käynnistin astianpesukoneen. Vein bio-, lasi- ja metallijätettä molokiin, samaan aikaan pohjoisella taivaalla oli paksua sadepilven näköistä. Sääennustekin lupaili sadetta, tai ainakin pilvistä. | Muuttumaton: Kotona söin riisipuuron. Latasin ja käynnistin astianpesukoneen. Vein bio-, lasi- ja metallijätettä molokiin, samaan aikaan pohjoisella taivaalla oli paksua sadepilven näköistä. Sääennustekin lupaili sadetta, tai ainakin pilvistä. |
Responses
Comments are closed.