Näin unta, että minulla oli harottavat hampaat, sellainen oikein kunnon Syvä joki -takamaalaisen setti. Sen päällä minulla oli kuitenkin proteesi, jonka kanssa hymyni oli kuin suoraan amerikkalaisesta tv-mainoksesta. Mutta sen proteesin kanssa puheeni oli (tavallistakin rumempaa) mussutusta, joten kunnon suo siellä, vetelä täällä -tilanne. #
Toisessa unessa minut suljettiin naisten vankilaan, koska minua luultiin naiseksi, ja siitä aiheutui kaikenlaista kiusallista hankaluutta. #
Nousin viisi yli kahdeksan, eli tavallista myöhemmin, ja silti väsytti ihan pirusti. #
Salille lähtiessäni talon yläpuolella kierteli ja lauloi 31 kurjen parvi. Tervahovintien rautatiesillalla oli pieni paalutuskone. #
Salilla tein hauiksia vähän tavallista kovemmin, ja selkää kevennetysti. #
Kotiin palatessani paalutin oli siirtynyt alas Tervahovintien viereiselle kl-väylälle rei’ittämään. Oli aika kylmä tuuli, meinasi sormia palella. #
Kotona söin riisipuuron ja kananmunien lisäksi appelsiinin. Ei mitenkään erityisen makoisa ja mehukas, muttei pahaakaan. #
Kävin kävelyllä. Otin hanskat matkaan, mutta ei niitä enää olisi tarvinnut. Hetkittäin sateli ihan vähän vettä. #
Kotona panin pastaa kiehumaan ja kävin suihkussa. Söin päivällisen. Join seitsemän kupillista kahvia. Taikkosin koko illan läppärin Windowsin kanssa. Mein Leben! #
Viihdekulutus #
- Skeptoid: The Face on Mars Revealed
- Skeptoid: Dark Watchers
- Skeptoid: Who Discovered the New World?
- Skeptoid: Subliminal Seduction
- The RFK Tapes: [5] The Girl in the Polka Dot Dress
- The RFK Tapes: [6] The Manchurian Candidate
- The RFK Tapes: [8] I Wanted to Solve This F*cking Murder
- The RFK Tapes: [9] Here's Where You and I Part Ways
- Muistojen bulevardi: Take me home, country roads
- Muistojen bulevardi: Toiset meistä
- Muistojen bulevardi: Liisa Ihmemaassa
- Muistojen bulevardi: Lakeuden kutsu
- Spinnin' Records: Mark Villa - Riptide (Official Music Video)
- RiffTrax: Manos: The Hands of Fate
Responses
Comments are closed.