Näin unta, että minun piti muuttaa täältä johonkin toiseen asuntoon. Yritin pinnistellä hereille voidakseni kysyä Jannelta, että pitääkö minun muuttaa vai oliko se vain unta. #

Nousin 7.38. Väsytti melkoisesti, mutta kolistelu oli taas alkanut. Parempi silti niin, että remontti etenee, kuin että kestäisi kauemmin. #

Kävelin salille. Siellä oli paljon laitteita pois käytöstä, niistä oli penkit otettu irti ja kasattu eteisaulaan. ”Alppilasta viety jonkin verran laitteiden ja penkkien osia uudelleen verhoiltavaksi” kertoo Feilsbugi. Toinen ICG-pyöristäkin oli taas akkuloppu, kun siinä on laturissa niin huono kytkentä. #

Tein kuitenkin kohtalaisen jalkatreenin. #

Kävelin kotiin. Söin riisipuuron, sitten palastelin ja paistoin seitiköntin porkkanatomaattimurskapapusörsselin kanssa. Kalapihvit loppuivat viime viikolla, joten pitää kokeilla kaupan kalaa. #

Pötköttelin ja luin jenkkiräppäreiden itä-länsi-otteluista 1990-luvulla#

Raastoin puoli kiloa porkkanoita. Ilmoitin ICG-pyörän laturivian Hukkaan. Kirjoittelin tätä. #

Söin päivällisen. Join 3,5 kupillista kahvia. Säädin postipalvelinta. #

Kävin pyöräilemässä myötäpäiväkierroksen. +6, enimmäkseen pilvistä. Kylmähkö tuuli, ei onneksi järin kova. Enin osa asvalttiteistä oli jo kokonaan sulia, jäisiä vain Kynsilehdonpuistossa vielä se yksi pikku pätkä joka aina sulaa viimeisenä. #

Mustarastas lauloi Iinatinpuistossa, ja Kaakkuria lähestyessäni juna. Pulla-Pirtin liepeillä lössi prepubesenttipoikia, profiilin puolesta sopivia siihen sakkiin jota usein hengailee siellä radanalituksessa selvästi koiruudet mielessä. #

Ajoin Hietasaarenkierrosta nyt suiston päästä venesatamaan saakka. Tuntui niin tutulta, että piti kotiin palattuani ihan tarkistaa, että olenko jo ajanut sieltä nyt tänä keväänä, mutta en ole. Perämutka satamasta lintutornille oli vieläkin jäissä. Möljänpöljänpäähän pääsi jo ihan hyvin. #

Palatessani kävin K-supermarketissa. #

Kotona panin lohen ja uunijuurekset uuniin, kävin suihkussa ja sitten viimeistelin tämän. #

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.