Nukuin paremmin kuin edellisyönä. Aamuyöstä kylläkin heräilin taas tuon tuosta, mutten unien takia, vaikka unissakin olin kyllä vuoroin saunassa, vuoroin alasti ulkona talvella. #
Nousin 7.43. Ei väsyttänyt kovin paljon. #
Naapurista kuului säännöllisen epäsäännöllistä kolkutusta, melkein niin kuin ennen entisen nakuttajan poismuuttoa. #
Täksi ja huomispäiväksi piti olla poutaa, mutta tänään sen tilalla ennusteessa olikin yhtäkkiä puolen kuun sademäärä. #
Kävelin salille. Ihan vähän ripotteli vettä. #
Tein takajalat, rinnan ja hauikset, kohtalaisesti. #
Kävelin kotiin, eikä vieläkään satanut kunnolla. Käväisin Prismassa pikaisesti (pyörällä). #
Kävin suihkussa. Paistoin porkkanapapukalan ja söin päivällisen. Pötköttelin, tyhjensin syötteenlukijaa ja täytin nonogrammia. #
Join 3,5 kupillista kahvia. Tutkin muiden inaturalistien kuvasaalista. #
Koodasin. Söin hirssipuuron. Västäräkkinaaras ruvennut keikkaroimaan ihan tuossa keittiön ikkunan edessä kaiteella minusta isommin piittaamatta. Ehkä sillä on siinä hyvät saalistusmaat. Ainakin täällä pörrää pilvin pimein ötököitä aina kun yritän tuulettaa lämpöä vähemmäksi. #
Dammit Dylan, nauroin niin että niska kramppasi. #
Viihdekulutus #
- History of the 90s: Doomsday Cults Part 3: Heavens Gate | 26
- History of the 90s: Doomsday Cults Part 4: Branch Davidians | 27
- SmarterEveryDay: Boarding a US NAVY NUCLEAR SUBMARINE in the Arctic - Smarter Every Day 240
- Anjunadeep: #AnjunaUnlocked: M.O.S. - DJ Set
- lauralaura: "Darra"myday
- The Bunker Podcast: 165: Ulysses
- wildearth: WildEarth Live Safari Drive
- RiffTrax: Jack the Giant Killer