Nousin 6.35. Väsytti vähäsen. #
Huoltomiehet olivat rälläköimässä alaovea jo ennen kahdeksaa. En siitä ohi kulkiessani, salille lähtiessäni, saanut selvää, että mitä siinä tarkalleen ottaen tehtiin. #
Tein kohtalaisen jalkatreenin. Polvi kesti bulgarialaiset, mutta prässi piti taas lopettaa kesken. Pohkeissa oli tavallista enemmän voimaa. Porukkaa suunnilleen saman verran kuin eilen. #
Venytellessäni huomasin pukeneeni paidan aamulla nurin päin (lappupuoli ulospäin). Puolustuksekseni on sanottava, että tuon Karrimorin paidan saumat ovat sellaiset, että paita oikein päin ollessaankin näyttää nurinkuriselta. #
Kävelin kotiin. Söin riisipuuron. Pötköttelin, tyhjensin Youtube-puskuria ja täyttelin nonogrammia. #
Hoitelin silppuhommia. Kirjoittelin tätä. Paistoin jauhelihakastikkeen. #
Join 3,5 kupillista kahvia. Koodasin. #
Kävin kävelyllä ja mennen tullen Prismassa. -4 ja hiljalleen pakastuu taas. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. #
Pötköttelin, katselin iltasafaria ja täyttelin nonogrammia. #
Viihdekulutus #
- Techmoan: Bob - 'World's Smallest & Fastest Dishwasher' REVIEW
- Thunder Bay: It Happens Because You're Indigenous
- Dr. Becky: The most distant galaxy ever found! | Night Sky News January 2021
- AntsCanada: I Filmed Ants Going to War
- The 8-Bit Guy: Pocket Computers from the 1980s
- Slam Radio #247: Slam (Riverside 2017)
- Herrasmieshakkerit: Raha & valta | 0x0e
- Unprecedented: Terry Abrahamson’s Dirty Joke
- Unprecedented: Middle Finger To God
- Unprecedented: The Most Moderate Protest
- 圧倒的不審者の極み!: カニを飾るため2ヶ月間煮たら透明になって包丁になった
- wildearth: WildEarth Live Safari Drive
- RiffTrax: Santa's Summer House
- https://www.canadaland.com/podcast/criminally-responsible/