Nousin 7.29. Ei väsyttänyt juurikaan. #
Kävelin salille. Ulkona melkein -22 °, mutta onneksi ei tuulta. #
Tein keskinkertaisen jalkatreenin. Polvi kesti istumaprässiä ihan hyvin. Porukkaa oli saman verran kuin viime viikolla, paljon eilistä vähemmän. #
Kävelin kotiin. Söin riisipuuron. Pötköttelin, tyhjensin syötteenlukijaa, täyttelin nonogrammia. #
Koodasin. Join 3,5 kupillista kahvia. Tutkin Wordpressin palvelinvaihdon ohjeita. #
Kävin kävelyllä ja palatessani Prismassa. Pakkanen oli lauhtunut -18:aan. Jabra purnasi jo heti alkumatkasta akun vähyydestä, vaikka juuri salilta palatessani olin testannut sen, ja vihreää näytti silloin. Ja riittikin se lataus koko matkan ajan, vaikka koko ajan siitä purnasikin. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. #
Jalat eivät olleet aamun treenin jäljiltä kovinkaan kuluneet, ja kävelyllä pystyin siksi pitämään aika reipasta tahtia, mutta nyt sen jälkeen on paljon väsyneempi olo kuin tavallisesti. #
Sykeanturi pelasi tänään ihan hyvin taas, tai ainakaan ei pätkinyt yhtään. #
Viihdekulutus #
- This Is Actually Happening 22: What if your mom had Paranoid Personality Disorder?
- This Is Actually Happening 23: What if your stepchild was kidnapped?
- Lloyd Evans: Ex-Calvinist: "How do I banish my residual indoctrination?"
- Anjunadeep: Anjunadeep 12 - CD3 Mixed by James Grant & Jody Wisternoff - Continuous Mix (4K)
- Anjunadeep: David Orin - DJ Set
- Evil By Design: Episode 4: ‘A Thursday Night in November’
- Sean Carroll: Mindscape 133 | Ziya Tong on Realities We Don't See
- wildearth: WildEarth Live Safari Drive
- RiffTrax: Junior Prom