Valokuvasin koko yön perhosia. Iphonen kamera toimi onneksi ihan hyvin, ettei tarvinnut sen kanssa tapella. #
Nousin 7.04. Ei ollut nukuttanut kunnolla enää puoli kuuden jälkeen. #
Kävelin salille. 24 astetta pakkasta ulkona. #
Tein rintaa ja hauikset, ihan hyvästi. Porukkaa oli taas paljon. #
Kävelin kotiin. Kävin pesutuvalla varaamassa vuoron, sitten suihkussa, sitten vein pyykit pyörimään. #
Söin riisipuuron. Pötköttelin, luin päivityksiä ja täyttelin nonogrammia. #
Siirsin rummuttavat pyykit kuivausrumpuun, tekniset toin tänne ja ripustin. #
Etsin podcasteja kuunneltaviksi. #
Taittelin pyykit kuivausrummusta koriin, toin tänne ja kaapitin. #
Join 3,5 kupillista kahvia. #
Kävin kävelyllä ja mennen tullen Prismassa. -18:aan lauhtunut, tuuli hyvin heikosti. #
Kuuntelin The Apology Linea. Mainosten perusteella pelkäsin turhaksi sensaatiosössöksi, mutta oli onneksi parempi. Vei vähän samoihin aikalaistunnelmiin kuin The Ballad of Billy Balls, jonka takia Light Asylumin Dark Allies on nyt sitten taas soinut päässäni koko illan. #
Kotiin palattuani panin riisiä kiehumaan, kävin suihkussa ja sitten söin päivällisen. Latasin ja käynnistin astianpesukoneen. #
Kirjoittelin tätä. Pötköttelin, luin päivityksiä. #
Paistoin ja söin kesäkurpitsarisoton. Tyhjensin astianpesukoneen. #
Viihdekulutus #
- This Is Actually Happening 26: What if you were a nurse for hardened criminals?
- This Is Actually Happening 27: What if you survived a deadly plague?
- Ubuntu Security Podcast: Episode 102
- Vincent Racaniello: TWiV 718: Recombining vaccine schedules
- Wondery: The Apology Line | Episode 1: Who's Sorry Now?
- Wondery: The Apology Line | Episode 2: Going Public
- Wondery: The Apology Line | Episode 3: Your Dungeon or Mine?
- Wondery: The Apology Line | Episode 4: To Catch A Serial Killer
- Pekka Tahkola: Testing bicycle live stream equipment in -21 to -24°C
- wildearth: WildEarth Live Safari Drive
- RiffTrax: The Dark