Kuvasin taas perhosia viime yönä, järkkärillä tällä kertaa. Objektiivi irtosi, mutta sain sen kopattua kiinni ilmasta. #
Nousin 5.37. Ei väsyttänyt kovin paljon. #
Kävelin salille. Niin valoisaa jo silloin, että katulamput sammuivat! #
Pilkoin vakio-ohjelman kolmeen osaan FTP-testailua varten: lämmittely + 1. osio, sitten rankin osio yksinään, sitten kaksi viimeistä osiota taas nippuna. Tarkoitus oli laskettaa se FTP tuolla rankimmalla osiolla, mutta nähtävästi Garmin ei sitä laske ollenkaan, jos suorite on alle 20-minuuttinen. Ensimmäisen satsin 20 minuutin keskiteho oli 187 W, FTP 217 W (2,51 W/kg). #
Kävelin kotiin. Lapioin lumet parvekkeelta ja ulko-oven edustalta, pitkästä aikaa. Lunta ei pitkiin aikoihin ole satanut, eikä sitä nytkään paljon ollut. Lisää on kuitenkin ennusteessa. #
Kävin suihkussa, sitten söin riisipuuron. #
Pötköttelin, tyhjensin Youtube-puskuria, luin päivityksiä, täyttelin nonogrammin (”Fiery butterfly”). #
Join 3,5 kupillista kahvia. Kirjoittelin tätä. Ohjelmoin pyykkikoneen. #
Kävin kävelyllä ja mennen tullen Prismassa. -11 °, kohtalainen tuuli, lumisade vielä aika olematonta. #
Kotiin palattuani panin riisiä kiehumaan, loput pyykit pyörimään ja kävin suihkussa. Söin päivällisen. Ripustin pyykit. #
Asensin GitLab Development Kitin ja päivitin mergenkerjuutani, sitten säädin syötesuodattimen automaattitestausta. #
Viihdekulutus #
- This Is Actually Happening 34: What if you spent 4 years in solitary confinement?
- This Is Actually Happening 35: What if you didn't go outside until 6th grade?
- Th3Birdman: Everything Wrong With CinemaSins: Back To The Future Part 3
- CinemaWins: Everything GREAT About Hulk!
- Uuden tanssimusiikin lista: Titaaninkova ykkösraita | Suomen virallinen tanssilista | TOP15
- Undisclosed: S5, The State v. Jeff Titus - Episode 12 - Tom
- Undisclosed: S5, The State v. Jeff Titus - Addendum 12
- Cyber Security Sauna: Episode 50: Getting the Most out of Infosec Conferences
- The Magnus Archives: MAG 6 Squirm
- wildearth: WildEarth Live Safari Drive
- NASA: Northrop Grumman Cargo Launch to the Space Station from NASA Wallops
- RiffTrax: The Apple
- RiffTrax: Spiker
- RiffTrax: Alien Outlaw