Nousin 5.43. Väsytti aika lailla. #

Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Heikko tuuli, selkeää, lähtiessäni reilun +13, palatessani vajaan +18 ° ja lämpeni edelleen. #

Pikisaaressa nokimittari. Se oli yksi ensimmäisiä, jollei ensimmäinen järkkärillä viime vuonna kuvaamistani perhosista. Pitäisi ottaa siitäkin kunnon kuvat, mutten pysähtynyt, kun se Pikisaaren rantapolku on ärsyttävän kapea muutenkin, ja kamerakin olisi pitänyt irrotella kuljetusremmeistä vain sitä varten. #

Heikinharjuun asti oli aika hiljaista, mutta siellä sitten joku keski-iso, punertava, nopea ja arahko lenteli, ehkä kiitäjä. En saanut kuviin. Sisiliskosuoralla sitten heti seuraava, jo vähän edellistä varmempi kiitäjä, harmaa. En saanut siitäkään kuvia. #

Kalimenojalla taas haapaperhonen, vähän eilistä rohkeampi. Kohtalaiset yläpintakuvat sain. Herukkakin siellä oli, ja taas yksi pikkuruinen kartta. #

Seuraava haapaperhonen oli yhden viimevuotisen vakiopaikassa, Alakyläntien alituksen Jylkynkankaan-puoleisessa mutkassa. Sain siitä peräti lehdilläistumiskuvia. #

Jylkynkankaan amiraali ei ollut paikallaan, mutta sen mutkan jälkeisellä suoralla, jossa tavallisesti ei ole muuta kuin kaaleja, oli ensin joku amiraalin tumma (jollei amiraali, niin ehkä kolmas haapaperhonen), ja sen jälkeen ritariperhonen. Kumpaakaan en kuviin saanut. #

Hopeatäpläsuoralla (tämän kesän) ensimmäinen tesmaperhonen. Vähän ennen tallia tulenpunainen hopeatäplä, suo -ksi veikkaan. Sain poikkeuksellisesti hyvät alapintakuvat ja vain huonoja yläpintakuvia, mutta yläpinnan animehymiö (>-<) näkyy onneksi. #

Rajahaudantien risteyksen jälkeen pientareella joku isohko, jota en tunnistanut, enkä pysähtynyt. Mielikuvaksi jäi lähinnä haalistunut amiraali, jollaiseksi sen kuittasinkin, ja vasta ehkä puolen kilometrin päässä pätkähti päähän, että oliko se nyt se ohdakeperhonen, perkele! Taskilassa sitä oli nähty alkukuusta, ja viikkoa myöhemmin Piispanletonpuistossa, jonka pohjoispäästä on vain puolisen kilsaa tuohon risteykseen. #

Kotiin palattuani söin riisipuuron, sitten aloittelin kuvien perkuuta ja kirjoittelin tätä. Join 3,5 kupillista kahvia. Söin juustolofoleipiä. #

Kävin ajelemassa metsäosion molempiin suuntiin. Lähtöpään ajelin Taskilan Piispanletonpuiston-laitaa, ja nousin (vahingossa) vasta Rajahaudantiestä seuraavan väylän kautta, ja siellähän heti tuli vastaan taas semmoinen amiraalin kokoinen. Aika arka oli, mutta videon olisin varmaankin saanut, jollei tietysti justiin olis tullu pyöräilijä, jota se perhonen sitten pakeni näkymättömiin. #

Sanoisin, että vähän tummempi kuitenkin oli tämä kuin mitä se aamuinen muistikuvissani oli. #

Kyitä näin kolme, niistä kaksi Kalimenojan mutkassa. Aloin näistä ensimmäistä kuvaamaan, kun vastaan tuli pyöräilijöitä, ja käärme oli suoraan siinä niiden tiellä. En tiedä kuulivatko varoitustani, mutta nipin napin sen ohittivat joka tapauksessa onneksi. #

Uusi hopeatäplä taas! Ja uusi, veikeän näköinen mittari#

(Sen verran rutkasti nähtävää oli, että niin kauan meni taas, että perkasin nämä iltakuvat huomenna.) #

Heikinharjussa oli aamulenkkini jälkeen niitetty Kalimenojan puoleinen pelto. Siellä suoralla tuli vastaan lenkkeilijä, joka vinkkasi Hönttämäen takaisesta suorasta hyvänä perhospaikkana. Tiesinhän minä sen kyllä tietysti jo, ja vaikutin varmaan (tarkoittamattani) vähän kiittämättömältä. #

Tattien lievästi äklöttävä haju leijui monin paikoin, molemmilla lenkeillä. #

En pannut lämpötiloja merkille, mutta lämmintä oli, ja selkeää. Tuultakin aika paljon, mikä haittasi kuvaamista jonkin verran. #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. Viimeistelin ja latasin aamuiset kuvat. Viimeistelin tämän. #

Muokkaukset #

2021-06-30 21.22.20 2021-06-30 21.22.59 #
Muuttumaton: Sanoisin, että vähän tummempi kuitenkin oli tämä kuin mitä se aamuinen muistikuvissani oli.Muuttumaton: Sanoisin, että vähän tummempi kuitenkin oli tämä kuin mitä se aamuinen muistikuvissani oli.
Poistettu: Kyitä näin kolme, niistä kaksi Kalimenojan mutkassa. Aloin niistä näistä ensimmäistä kuvaamaan, kun vastaan tuli pyöräilijöitä, ja käärme oli suoraan siinä niiden tiellä. En tiedä kuulivatko varoitustani, mutta nipin napin sen ohittivat joka tapauksessa onneksi. Lisätty: Kyitä näin kolme, niistä kaksi Kalimenojan mutkassa. Aloin näistä ensimmäistä kuvaamaan, kun vastaan tuli pyöräilijöitä, ja käärme oli suoraan siinä niiden tiellä. En tiedä kuulivatko varoitustani, mutta nipin napin sen ohittivat joka tapauksessa onneksi.
Muuttumaton: Uusi hopeatäplä taas! Ja uusi, veikeän näköinen mittari.Muuttumaton: Uusi hopeatäplä taas! Ja uusi, veikeän näköinen mittari.
2021-06-29 19.27.03 2021-06-30 21.22.20 #
Muuttumaton: Sanoisin, että vähän tummempi kuitenkin oli tämä kuin mitä se aamuinen muistikuvissani oli.Muuttumaton: Sanoisin, että vähän tummempi kuitenkin oli tämä kuin mitä se aamuinen muistikuvissani oli.
Lisätty: Kyitä näin kolme, niistä kaksi Kalimenojan mutkassa. Aloin niistä näistä ensimmäistä kuvaamaan, kun vastaan tuli pyöräilijöitä, ja käärme oli suoraan siinä niiden tiellä. En tiedä kuulivatko varoitustani, mutta nipin napin sen ohittivat joka tapauksessa onneksi.
Lisätty: Uusi hopeatäplä taas! Ja uusi, veikeän näköinen mittari.
Poistettu: Sen verran rutkasti nähtävää oli, että niin kauan meni taas, että pitää jättää näiden iltakuvien perkuu taas huomiseen.Lisätty: (Sen verran rutkasti nähtävää oli, että niin kauan meni taas, että perkasin nämä iltakuvat huomenna.)
Muuttumaton: Heikinharjussa oli aamulenkkini jälkeen niitetty Kalimenojan puoleinen pelto. Siellä suoralla tuli vastaan lenkkeilijä, joka vinkkasi Hönttämäen takaisesta suorasta hyvänä perhospaikkana. Tiesinhän minä sen kyllä tietysti jo, ja vaikutin varmaan (tarkoittamattani) vähän kiittämättömältä.Muuttumaton: Heikinharjussa oli aamulenkkini jälkeen niitetty Kalimenojan puoleinen pelto. Siellä suoralla tuli vastaan lenkkeilijä, joka vinkkasi Hönttämäen takaisesta suorasta hyvänä perhospaikkana. Tiesinhän minä sen kyllä tietysti jo, ja vaikutin varmaan (tarkoittamattani) vähän kiittämättömältä.

Viihdekulutus #