Nousin 6.00. Väsytti aika paljon, mutta tuskin olisi nukkumallakaan kummennut, kun unetkin taas niin uuvuttavia. #
Kävelin salille. Tein selkää ja rintaa. Porukkaa oli vähän eilistä vähemmän, mutta käsipainoalueella paikallinen suma, joten tein rintaliikkeet taljassa ja vinopenkissä. #
Kävelin kotiin. Söin leivät ja riisipuuron. Pötköttelin, luin päivityksiä, täyttelin nonogrammeja. #
Join 3,5 kupillista kahvia. Hoitelin silppuhommia. #
Kävin kävelyllä. -9:stä lauhtui -7 °:een, pilvistä, heikko tuuli. #
Uppoamisvaarassa ollut vene oli nostettu maalle. #
Kansankentäntien Pukseritien-risteys oli katkaistu kaukolämpöputkilla, joiden maahankaivuu on vielä ihan alkutekijöissään. Palasin Hietasaarentielle, ja Vaaskiventien risteyksessä oli nyt poliisiautoja, kaksi. Edelliset näin viime viikolla, jo ennen kuin ”äärimmäisen poikkeuksellinen ja vakava turvallisuusuhka” ilmestyi uutisiin, mutta muutakaan selitystä näille en ole nähnyt. Silloin viimeksi näin luotiliivejäkin, eivätkä nämä muutenkaan miltään liikenneratsialta vaikuta. #
Jonkin jäljet kulkivat Korkeasaarensillan ali, sulaan saakka. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivityksiä. #
Viimeistelin tämän. #
Latasin ja, sähkön halvuttua, käynnistin astianpesukoneen. #
Viihdekulutus #
- Command Line Heroes: Season 3: Heroes in a Bash Shell
- Skeptoid: Tracking the Wild Big Cats of Britain
- Sabine Hossenfelder: The most epic fights in science
- Anjunadeep: The Anjunadeep Edition 386 with Tinlicker
- Sean Carroll: Mindscape 161 | W. Brian Arthur on Complexity Economics
- The Trojan Horse Affair: Part 7: The Detail of the Deputies
- Sean Carroll: Mindscape Ask Me Anything, Sean Carroll | August 2021
- Stand-up Maths: The Coupon Collector's Problem (with Geoff Marshall)
- OSI74TV: Playing 24/7 Indie TV & Movies.
- RiffTrax: Merlin: The Return