Näin taas paljon unia. Ensimmäisessä, jonka muistan, olin vetänyt langan keinutuolin selkänojasta oikean käteni pikkurilliin, ja istuin keinussa keinuttaen sitä (lankasormikäden) hauiskääntöliikkeellä. (Ei kyllä taida liikemäärä ihan sillä lailla toimia.) Viimeisessä unessa olin taas Jyväskylässä. #
Nousin 6.56. Olisi nukuttanut vielä. #
Kävelin salille. Tein bulgarialaiset, reiden koukistukset ja pohkeet. #
Kävelin kotiin. Lapioin lumet parvekkeelta. Nostin kinokseen pyllähtäneen hämähäkin sisälle sulamaan. #
Söin päivällisen. Puolukkahillon sijasta söin kurpitsasalaattia, jota piti ostaa tässä yks päivä, kun olin muistanut sen maun nähtyäni siitä unta. Sitä oli Prismassa vain pikkuruisessa purkissa, josta meni puolet jo tuolla yhdellä aterialla. Seuraava vaihtoehto, kolmen kilon pönttö olisi kuitenkin jo liian iso. #
Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #
Join kahvin, jonka keitin 22 g:sta puruja. Olen pienentänyt määrää gramman päivässä jo viikon (termarillinen = 30 g). #
Kävin kävelyllä ja palatessani Prismassa. -1 °, kohtalainen pohjoistuuli, lumisadetta ei enää juurikaan. #
Hälytysajoneuvoja näkyi ja kuului paljon, näköjään puoli kolmen maissa. #
Kuuntelin Monster: DC Sniperin (bonusjaksoja vaille) loppuun. Oli ihan vanhan median tyylisesti pakkomielteisen tasapainotettu ja tasapaksu tuote. Selkeä, mitäänsanomaton selostus tapahtumista, joista minulla ei ollut juurikaan mitään muistikuvia, kun niiden aikoihin minulla oli ihan muita murheita. #
John Allen Muhammad ei kyllä ollut yhtään sen näköinen millaiseksi hänet kuvittelin. Mielikuvieni Lee Boyd Malvolla puolestaan oli jostain syystä pitkä (afro)tukka ponnarilla. Itse asiassa Muhammad näyttää siltä, että Malvon ikäisenä olisi varmaan näyttänyt siltä millaiseksi Malvon kuvittelin. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten lämmitin ja söin hampurilaiset. #
Luin päivityksiä. Viimeistelin tämän. #
Viihdekulutus #
- Sean Carroll's Mindscape: AMA | December 2022
- PBS Space Time: What If Alien Life Were Silicon-Based?
- Sean Carroll's Mindscape: Judea Pearl on Cause and Effect
- Monster: DC Sniper: The Execution [14]
- Monster: DC Sniper: The Judgement [15]
- Cyber Security Sauna: 2022 Wrap-Up
- Sabine Hossenfelder: Genetic Selection is Happening Already. Here's How it Works.
- RiffTrax: The Apple
- RiffTrax: Planet of Dinosaurs