Nousin 6.12. Olisi nukuttanut vielä. #
Aamupuuron (keiton ja syömisen) ohessa paistoin kaalipapukanan. #
Pyöräilin salille. Tein olkapääjumpat, vipareita ja pystäreitä, ja vatsalihakset. #
Pyöräilin kotiin Ksupermarketin kautta. Ostin ketsuppia. Mobilepay sielläkin automaattikassalla jotain sekoili, mutta tapahtuma ei kuitenkaan keskeytynyt sen takia. #
Kotiin palattuan söin päivällisen nuudeleiden kanssa (koska potut vielä keittämättä). #
Kävin ajelemassa metsäosion, ja sitten Hiukkavaarasta jokivartta pitkin kotio. +21 °, olematon tuuli, selkeää, mutta Aalikkokankaan yllä leijui pilvi niin, että siellä ei päivä paistanut. #
Tiira lensi puolustustaistelulentoa lumenkaatopaikan tiellä. Ainakin varis siinä sai huutia; minusta sen sijaan ei (tiira) vaikuttanut isommin piittaavan. #
Jonkin pienehkön, selkeästi kaksivärisen mittarin missasin heti Piispanletonpuiston alussa. Serpentiinimittarista sen sijaan sain viimein tunnistuskelpoisen kuvan. #
Kuntoradan Herukan-pään parkkiksen kulmalla pöhkö jyrsijä luuli olevansa umpikujassa, kun asvaltin reuna tuli vastaan, ja pyöri siinä sen verran kauan, että kerkesin useammankin kuvan siitä napata (lennosta). Valoakin siinä kyllä oli, mutta silti näyttää vain mustalta möhkäleeltä elukka. #
Auranmajan suoran neitoperhosenkin sain nyt varmistettua. #
Sen jälkeen ei ollut kummoisempia ennen Kalimenojan mutkaa, jossa sitten olikin: kahdeksan orvokkihopeatäplää vieri vieressä ohdakkeilla, ja niiden seassa ritariperhonen, keisarinviitta ja yksi nokkosperhonenkin. #
Haapaperhonenkin tietysti siinä muutaman metrin päässä tiellä. Niitä laskin tänään kaikkiaan kahdeksan, ja karttaperhosiakin ehkä saman verran tänään. Angervohopeatäplät olivat ainakin Kalimenojan mutkalla ehkä vähän eilistä vähempinä. #
Heikinharjussa sulkaperhonen (sp.) ja pihamittari. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten lämmitin ja söin hampurilaiset. #
Tein aloitteen isommasta muovinkeräysastiasta, kun lajittelun suhteen tavallisesti vähän suurpiirteisessä yhtiössämme on muovinkeräyksestä innostuttu niin, että sille varattu molokki pursuilee nyt jatkuvasti yli äyräittensä. #
Keitin potut. #
Perkasin ja latasin uudet perhoset ja muut kuin perhoset. Tunnistelin perhosia (lähinnä päivä-). #
Perkasin loput kuvat ja latasin sitruunaperhosen ja neitoperhosen. #
Muokkaukset #
2023-07-10 20.37.06 | 2023-07-11 15.56.42 # |
---|---|
Muuttumaton: Perkasin ja latasin uudet perhoset ja muut kuin perhoset. Tunnistelin perhosia (lähinnä päivä-). | Muuttumaton: Perkasin ja latasin uudet perhoset ja muut kuin perhoset. Tunnistelin perhosia (lähinnä päivä-). |
Poistettu: Perkasin loput kuvat ja latasin <a href="https:// | Lisätty: Perkasin loput kuvat ja latasin <a href="https://marginaa.li/2023/07/09/9-heinakuuta-2023-musta-puuttuu/#post45186-p7-6n0rrma8h1hrrmm76ycdorwm4">sitruunaperhosen</a> ja neitoperhosen. |
2023-07-10 18.55.22 | 2023-07-10 20.37.06 # |
---|---|
Muuttumaton: Pyöräilin salille. Tein olkapääjumpat, vipareita ja pystäreitä, ja vatsalihakset. | Muuttumaton: Pyöräilin salille. Tein olkapääjumpat, vipareita ja pystäreitä, ja vatsalihakset. |
Lisätty: Pyöräilin kotiin Ksupermarketin kautta. Ostin ketsuppia. Mobilepay sielläkin automaattikassalla jotain sekoili, mutta tapahtuma ei kuitenkaan keskeytynyt sen takia. | |
Poistettu: | Lisätty: Kotiin palattuan söin päivällisen nuudeleiden kanssa (koska potut vielä keittämättä). |
Muuttumaton: Kävin ajelemassa metsäosion, ja sitten Hiukkavaarasta jokivartta pitkin kotio. +21 °, olematon tuuli, selkeää, mutta Aalikkokankaan yllä leijui pilvi niin, että siellä ei päivä paistanut. | Muuttumaton: Kävin ajelemassa metsäosion, ja sitten Hiukkavaarasta jokivartta pitkin kotio. +21 °, olematon tuuli, selkeää, mutta Aalikkokankaan yllä leijui pilvi niin, että siellä ei päivä paistanut. |
Viihdekulutus #
- Dr. Becky: Astrophysicist explains big GRAVITATIONAL WAVE discovery! Are they NEW PHYSICS or merging SMBHs?
- Uuden tanssimusiikin lista: Tän viikon ykkösraita ei soi enää koskaan | Viikonlopun virallinen soundtrack! | TOP15 | Uuden tanssimusiikin lista | Yle Areena – podcastit
- DJ Orion: Berliinin tuliaisia - ja sit suddenly reivispessu! | XmiX Classics: Öwes | DJ Orion | Yle Areena – podcastit
- Twitch: DumbIndustries