Nousin 4.56. Väsytti vähäsen. #
Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Olematon tuuli ja alkupuoli selkeää, jälkipuolella jokunen ohkanen cirrus-suikura auringon edessä. Niin lämmintä taas, että päiväperhosetkin jo melkein täydessä lennossa. Haapaperhonenkin peräti kuntoradalla jo. #
Kotiin palattuani söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivitykset. #
Kävin ajelemassa metsäosion molempiin suuntiin. Vastapäivälenkin olin aikonut, mutta ennusteessa aiemmin vasta iltapäivässä ollut pilvisyys oli hypännyt aiemmaksi, joten arvelin näin kerkiäväni ennen sitä mettään. #
No mettään kerkesin, mutta vain Auranmajalle asti ennen kuin alkoi pilvistyä. Hönttämäestä takaisin Hönttämäkeen asti (palatessani) ei aurinko pilkahtanutkaan. Ei silloinkaan kyllä ollut kuin puolipilvistä, mutta se yksi isoin lautta taas ässittyi justiin siihen auringon eteen. #
Yökkösen toukka oli suosuosuoralla. #
Haapaperhosen naaras oli puussa, ja vieläpä poikkeuksellisesti siivet kokonaan auki, kun tavallisesti ovat vähintään puoliksi taittuneina. Iso kuin lepakko. Mutta huono valo oli siinäkin kohtaa, perkele. #
Kalimenojan eteismutkassa potkiskelin sammakon tai ties minkä kurpsahtanutta ruppia, niin sieltä mönki raatokuoriainen äkäisesti striduloiden. Eipä tästä taidosta tiennyt Wikipedia-artikkelikaan kertoa, mutta postaus Autuas olo -blogissa vahvisti, etten kuvitellut koko juttua. Ja jotain tieteellistä artikkeliakin sitten löytyi. #
Viime lokakuussa kuvasin samanlaisen viimeksi. #
Viitamittari hirvilinjalla oli ainut (kesälle) uusi laji tänään. Mäkikenttämittaria luulin uudeksi, kun oli niin paljon vaaleampi kuin sunnuntaina kuvaamani yksilö. #
Ritariperhonen jäi tänään näkemättä, joten katkesi se hyvin alkanut putki. #
Palatessani kävin Prismassa. Mobilepay toimi nyt niin kuin ennenkin! Kannatti valittaa. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten lämmitin ja söin hampurilaiset. #
Tunnistelin perhoset. #
Paistoin kaalipapukanan. #
Perkasin ja latasin kuvat. #
Ilmoitin kaupungille Limingantie—Poikkimaantie-kiertoväylälle levittyneestä puusta. #