Näin unta, että löysin jostain atk-(kivijalka)kaupasta 12-porttisen Unifi-kytkimen käytettynä hintaan 1 €. Menin kassalle sitä maksamaan, ja otin jo lompakkoni esille, mutta minua palvellut kassahenkilö lähti vielä tarkistamaan jotain. (12-porttista mallia ei Unifi-sarjassa tietääkseni oikeasti ole.) #
Mikko Hyppönen sattui kävelemään ohi, ja hänellä mukana oleva laite piippasi kohdallani. Laite havaitsi RFID-tunnisteita, ja Hyppönen lupasi näyttää mikä lompakossani oli piippauksen aiheuttanut, mitä varten laite piti painaa ihan lompakkoa vasten kiinni. #
Sen tehtyään Hyppönen sanoi ”Hahaa!”, sillä kyse olikin hyökkäysdemonstraatiosta: ”RFID-havaitsimessa” oli pehmeä, muovautuva päällyste, johon oli kopioitunut lompakon sisätaskussa olleen kortin kohokuvioitu numerosarja. #
Nousin 4.33. Ei väsyttänyt kovin paljon. #
Paistoin porkkanapapukalan. #
Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen, paitsi Kempeleen lenkin myötäpäivään. Lähtiessäni vain +11 °, mutta jo lintutornin kohdalla piti pysähtyä riisumaan pitkä välipaita pois, kun oli niin paljon lämpimämpää kuin mitä alkuviikosta, vaikka silloin asteita oli enemmän. #
Lahdenrantaa ajaessani lensi parvi mahdollisesti kottaraisia tehtaan suuntaan. Jos olivat (kottaraisia), niin taisi olla ensimmäinen havaintoni niistä tälle kesälle. #
Lentokentänpuiston kohdalla myyrä kipitti tien yli. En ole niistäkään täältä tänä kesänä kovin monta havaintoa tehnyt, vaikka Pelkosenniemessä niitä näkyi tuon tuostakin. #
Huhtakalliontiellä lenteli nokimittari. En saanut lennostakaan siitä yhtään kohdalleen osunutta kuvaa, mutta Kempeleen lenkin jälkeen tulin samoille paikoille toisen kerran, ja silloin niitä löytyi pientareelta istuskelemastakin. Olivat kyllä aika arkoina, ja autoja meni tiellä tuon tuostakin, niin että hädin tuskin kerkesin aina tarkentaa, ennen kuin perhonen jo taas vaihtoi paikkaa. Mutta pari tunnistuskelpoista kuvaa sain. #
Hönttämäen (rempassa olevan) sillan kierrossa pysähdyin Boloriaa kuvaamaan, ja kannatti: se olikin jo niittyhopeatäplä, vaikka oletin vielä pursuja kaikkien olevan. #
Muuten en paljon pysähdellyt enkä edes hidastellut, sillä horisontissa jyrähteli jo ukkonen, ja toisena kirittäjänä Garmin alkoi jo tuossa sillalla ilmoitella akun olevan vähissä, kun en ollut sitä muistanut aamulla ladata. #
Kovin saderintama näytti onneksi menevän Haukiputaan kautta (ainakin fitnesspuiston laelta katsoen siltä näytti), mutta sitten kuitenkin vielä aivan viimeisellä kilometrillä alkoi ripsiä juuri ja juuri sen verran vettä, että jouduin pysähtymään (katetun bussipysäkin kohdalla) ja pakkaamaan kameran reppuun. #
Taas oli uusia pyöräilijän etuajo-oikeusmerkkejä ilmaantunut. Ei ole enää reitilläni kovin montakaan risteystä, joissa vielä tarvitsisi autoja väistellä: Hietasaarentie, Nuottasaarentie, Oritkarinkuja, Kempeleellä hyvin vähäliikenteinen Asemantie ja baanan jälkeen Lehmikentäntie (jossa autoilijat jostain syystä melkein joka kerta antavat tietä etuajo-oikeudestaan huolimatta), Hiukkavaarassa Hiukkavaarankatu ja Valkiaisjärventie, kuntoradan jälkeen Risuniityntie, Pyssysepäntie ja Pateniemenranta, ja Taskilassa vielä Ymmyrkäisentien ja Pönkänkarintien molemmat liittymät. #
Voi olla, että joku/joitain unohtui, mutta jos ei, niin suunnilleen 5,7 kilometrin välein ovat. #
Kotiin palattuani kietaisin Primen naamaani. Jos ei suoli makeutusaineista murisisi, niin kyllähän tuota joisi. #
Kävin suihkussa, sitten söin päivällisen tattaririisin kanssa. #
Perkasin ja latasin kuvat. #
Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #
Kirjoittelin tätä. Tunnistelin perhosia. #
Muokkaukset #
2024-06-13 18.31.59 | 2024-06-14 13.26.26 # |
---|---|
Muuttumaton: Kotiin palattuani kietaisin <a href="https://marginaa.li/2024/06/10/10-kesakuuta-2024/#post48642-p7-adesqnl228p300okmoqh8wat2">Primen</a> naamaani. Jos ei suoli makeutusaineista murisisi, niin kyllähän tuota joisi. | Muuttumaton: Kotiin palattuani kietaisin <a href="https://marginaa.li/2024/06/10/10-kesakuuta-2024/#post48642-p7-adesqnl228p300okmoqh8wat2">Primen</a> naamaani. Jos ei suoli makeutusaineista murisisi, niin kyllähän tuota joisi. |
Poistettu: | Lisätty: Kävin suihkussa, sitten söin päivällisen tattaririisin kanssa. |
Muuttumaton: Perkasin ja latasin kuvat. | Muuttumaton: Perkasin ja latasin kuvat. |