Nousin 6.19. Väsytti vähäsen. #

Netti katkesi taas. Eilisestä pitkästä katkosta oli häiriötiedote, mutta sen mukaan tuon piti olla kunnossa. #

Pyöräilin salille. Tekaisin ojentajat ja hauikset. Pyöräilin takaisin. Yritin ehtiä ennen ennusteessa ollutta sadetta, mutta mennessäni jo aloitteli tihkua, ja palatessani tihkutti ihan kunnolla. #

Netti toimi kotiin tullessani, mutta jonotin silti DNA:n häiriölinjalle ilmoittaakseni ongelmasta. Siellä niiden systeemeissä mitään ei tietenkään näkynyt, joten (ystävällinen) aspa ei oikein voinut muuta kuin kehottaa soittamaan uudestaan, jos vielä katkeaa. Korjaus ”menee joka tapauksessa ensi viikolle”. #

Keitin puuron, ja sitä syömään alkaessani netti katkesi taas, joten soitin heti uudestaan. Nyt niillä siellä oli jo tiedossa useita poikki menneitä liittymiä, ja (eri) aspa arveli, että tämän päivän aikana saisivat sen kuntoon. Omani yhdistyi tällä kertaa jo siinä puhelun aikana. #

Söin puuron. #

Käsittelin linkkejä ja hoitelin muita netin pätkimisen takia puskuriin kertyneitä silppuhommia. #

Asensin palvelimelle Netcheckin kyttäämään katkoksia. #

10.57 jani@battra:~$ tail -f var/log/netcheck.log 
************ Monitoring started at: pe 05 heinä 2024 10:43:38 EEST ************
************ Monitoring started at: pe 05 heinä 2024 10:45:36 EEST ************
LINK DOWN:                                       pe 05 heinä 2024 10:55:24 EEST
LINK RECONNECTED:                                pe 05 heinä 2024 11:30:04 EEST
TOTAL DOWNTIME:                                  34 minutes and 40 seconds.
RECONNECTED LINK SPEED:                         
-----------------------------------------------------------------------------

Tämähän olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten! Mutta tuo kaapeliliittymä on tähän saakka ollut niin hurjan luotettava, etten ole nähnyt kuin ehkä puolen tusinaa katkoa koko sinä aikana, kun olen tässä asunut. #

Netin toimiessa tunnistelin perhosia. Katkojen aikana koodasin, söin lopun spagettikastikkeen, kävin suihkussa, ja käsittelin väripilvikuvan Darktablella. #

Viihdekulutus #

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.