Näin jotain unta Wintergatan-Martinista (jonka epäonnista MMX-projektia joskus vähän aikaa seurasin). Toisessa unessa podcast keskeytyi uutissähkeen takia, kun joku syyrialainen prinsessa oli kuollut, ja salamurhaa epäiltiin. #
Nousin 5.28. Väsytti vähäsen. #
Kävelin salille. Tein vatsalihakset, olkapääjumpat, vipareita ja pystäreitä, ja lopuksi nelisenkymmentä minuuttia lihashuoltoa. #
Kävelin kotiin. Söin päivällisen, sitten kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. #
Auranmajan kohdalla vilahti sisilisko pöpelikköön niin että juuri ja juuri kerkesin näkemään. Vastaan(i)tullutta lenkkeilijää vissiin oli jo paennut. #
Siitä ei tarvinnut mennä kuin melkein linjalle asti, niin kyy kurkisteli siellä pientareelta. Linjalla sitten valesina, ja olipa ihan tuoreen näköinen! Eilen en nähnyt kuin koiraita, ja niinpä luulin naaraiden jo enimmäkseen loppuneen, mutta tänään sitten olivatkin alkumatkasta yksinomaan naaraita kaikki. #
Vähän vaisunlaiseksi jäi kyllä keisarinviitoilla tämä kesä. Ei ollut ollenkaan niitä sellaisia puolesta tusinasta tusinaan yksilön rykelmiä, joita aiempina vuosina on ollut. #
Toinen sisilisko pakeni tieltä juuri ennen hirvilinjaa, mutta kun pysähdyin varovasti ja jähmetyin paikalleni, niin niin teki sisiliskokin, joka oli vasta tien ja pientareen väliseen murskeeseen ehtinyt. Hitain liikkein sitten otin kameran esille ja sain ihan hyvän kuvankin. #
Mäntykiitäjän toukka oli sisiliskosuoralla, melkein täsmälleen samassa paikassa missä eilenkin sen kuvasin (ne kuvat odottavat yhä perkuuta). #
Niitty-yökkösen sain Talvikankaan takaa oikealla kameralla, kun ne edelliset otoksethan olivat rupuisia Iphone-kuvia. #
Ja siitä en ollut päässyt vielä uudestaan vauhtiinkaan, kun käki istahti oksalle, ja vieläpä sopivalle kuvausetäisyydelle. Aluksi sen pää oli kylläkin havujen takana, mutta kun ei se paennut vastaan(i)tullutta vauhtipyöräilijääkään, niin hivuttauduin parempaan asemaan ja sain sitten parhaan kuvani siitä. #
Kyy nro 2 oli auroraojan jälkeen. Isohko, varmaankin aikuinen. #
Kuntoradan Hiukkavaaran-päässä on rutkasti amiraaleja ja neitoperhosia. Amiraaleja on kyllä rutkasti muutenkin, kaikkialla. #
Seuraavat kuvattavat olivat sitten vasta Mellansuoran kuntoradan-risteyksessä. Sinetuikekoin kylläkin olin kuvannut jo viime viikolla Koillis-Lapin Sähkön pihalla, mutta otinpa nyt täältäkin, kun viime vuonna en niitä jostain syystä löytänyt. #
Mutta kaunosekoyökkönen oli kokonaan uusi! Pari muutakin amphipoeaa olen kylläkin kuvannut, mutta niitä ei lajitasolle asti ole tunnistettu, kun tämä tämänpäiväinen sen sijaan on mielestäni aika selvä tapaus. #
93 perhoslajia tähän mennessä tänä vuonna. Eilisistä pitäisi muistaakseni tulla 1—2 lisää. #
Mittariperhosia en nähnyt tänään yhtään, enkä tainnut tainnut nähdä eilenkään. Orvokkihopeatäpliäkään en nähnyt, mutta vielä sunnuntaina näin kyllä Prismassa käydessäni yhden (Pohjantien alituksen jälkeen). Myös metsänokiperhoset ovat kadonneet kokonaan. #
Palatessani kävin Limingantullin Prismassa. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin kasan mätitahna-juustovoileipiä. #
Perkasin ja latasin kuvat. Kirjoittelin tämän. #
Muokkaukset #
2024-08-06 19.02.34 | 2024-08-07 13.48.07 # |

Muuttumaton: Kyy nro 2 oli auroraojan jälkeen. Isohko, varmaankin aikuinen. | Muuttumaton: Kyy nro 2 oli auroraojan jälkeen. Isohko, varmaankin aikuinen. |
Lisätty: Kuntoradan Hiukkavaaran-päässä on rutkasti amiraaleja ja neitoperhosia. Amiraaleja on kyllä rutkasti muutenkin, kaikkialla. | |
Muuttumaton: Seuraavat kuvattavat olivat sitten vasta Mellansuoran kuntoradan-risteyksessä. Sinetuikekoin kylläkin olin kuvannut jo viime viikolla Koillis-Lapin Sähkön pihalla, mutta otinpa nyt täältäkin, kun viime vuonna en niitä jostain syystä löytänyt. | Muuttumaton: Seuraavat kuvattavat olivat sitten vasta Mellansuoran kuntoradan-risteyksessä. Sinetuikekoin kylläkin olin kuvannut jo viime viikolla Koillis-Lapin Sähkön pihalla, mutta otinpa nyt täältäkin, kun viime vuonna en niitä jostain syystä löytänyt. |
Viihdekulutus #
- A Problem Squared: 090 = Washing Machine Lies and Lincoln Penny Highs
- Sean Carroll's Mindscape: AMA | May 2024
- Dr. Becky: The nearest most massive black hole found! AND it’s in the mass gap | Night Sky News July 2024
- Numberphile: Pi-oneers (interview with Sinha & Saha)
- RA Podcast: RA.947 LYDO
- Son of Godzilla
- Terror of Mechagodzilla