Näin unta, että olin Helsingissä meren rannalla kameran kanssa. Muutaman sadan metrin päässä rannasta merellä oli saaressa vanha, iso ja värikäs huvila, mutta se näkyi vain kameran objektiivin läpi. #
Arvelin, että tämä on joku kangastusilmiö, eli että valo taipuu jotenkin kummallisesti justiin tällä etäisyydellä niin, että paljain silmin katsottuna huvilan kohdalla on vain meren pinnasta heijastunutta valoa, joka sulautuu taustataivaaseen täydellisesti. #
Toisessa unessa löysin kaksi veden alla elävää perhosta, koiraan ja naaraan, jotka molemmat olivat sellaisia nysäsiipisiä niin kuin joidenkin lajien (esim. täplätupsukas) naaraat. #
Nousin 4.51. Ei väsyttänyt. #
Kävelin salille. Poljin 4,5-sisäpyöräilyn, jonka muista lukemista ei ole luotettavaa dataa, sillä tehoanturin lisäksi pyörässä heitti lopussa myös kierroslukumittaus 20 pykälää sinne tänne, ja isoimmillaankin selvästi alle todellisen. Palautumisaika Garminin mukaan 48 tuntia. #
Kävelin kotiin. Vettä tihkutti mennessäni, sateli heikosti palatessani. #
Panin kvinoan kiehumaan, hikipyykit likoamaan, ja kävin suihkussa. #
Söin päivällisen. #
Hoitelin silppuhommia. Käsittelin linkkejä. #
Vastaan tuli juttu räjähtävän pään oireyhtymästä (jonka näköjään Wikipediakin tietää), ja tunnistin siitä itseni. Aika harvoin tuota on sattunut, ja olen pitänyt itsestäänselvänä, että sen aiheuttaa joku paineenvaihteluilmiö korvassa (jonka tuottaman kuuloaistiärsykkeen puolitajuinen aivo sitten vahvistaa satakertaiseksi) #
Mitään sellaisesta mekanismista ei tuossa jutussa nähdäkseni kuitenkaan ainakaan suoraan sanota. Pikemminkin teoria on, että ärsykkeiden puute aiheuttaa aistinhermoissa satunnaisen yliaktivoitumisen, joka sitten aivoissa tulkitaan räjähdysmäisenä aistimuksena. #
Siivosin virtuaalikoneita. Libvirt on osoittautunut aivan kelvolliseksi, joten puran koneita pois VirtualBoxista. #
Pyykkäsin nelikymppiset, ja koska huomenna ei näytä halvemmalta, sitten myös kuuskymppiset. #
Viihdekulutus #
- More or Less: Behind the Stats: Election endings, tennis and meeting men in finance
- More or Less: Behind the Stats: Shakespeare’s maths
- ElectroBOOM: Searching for Swiss Failures
- Ø (Mika Vainio): Fermionit | Kulmamomentti
- gribbles: Tomorrow EP
- Placebo Button: Morgenlicht
- black_ops: Exeunt
- Karoline Leblanc / Paulo J Ferreira Lopes: EDGED ONCE FRACTURED
- Uuden tanssimusiikin lista: Viikon TOP15 - Tuore Deadmau5-remix vastaan kotimaiset uutuudet! Äänestä osoitteessa utml.fi
- Twitch: Skrollilehti
- RiffTrax: Flash Gordon (1954) - Part 1 (with Matthew J. Elliott and Ian Potter)
- Twitch: AaltoSiilo