Nousin 5.01. Ei väsyttänyt. #

Kävelin salille. Poljin (Garminin mielestä) vain 3,8-sisäpyöräilyn, vaikka ihan yhtä raskaalta tuo tuntui kuin viimeviikkoinen. Vastussäätökin oli sitä paitsi säätynyt itsekseen niin, että nyt sitä piti vääntää paljon isommalle, jotta oli vastaavan tuntuinen kuin viime viikon pienemmät. En ainakaan usko, että kuntoni olisi tässä viikossa niin paljon kohentunut, että se tuota (vastusta) selittäisi. #

Keskisyke oli kyllä viimeviikkoista pienempi (140 vs. viimeviikkoinen 144), maksimi samat 161. Kierroslukemia en muistanut lopettaessani kuvata, enkä edes vilkaista, joten ne jäivät tallentamatta. #

Kävelin kotiin. Panin tattaririisin kiehumaan, hikipyykit likoamaan ja kävin suihkussa. #

Söin päivällisen. Luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #

Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Lähtiessäni +5,4, palatessani +6,5 °. Alussa puolipilvistä, mutta selkeni melkein pilvettömäksi loppua kohden. Tuuli sen verran heikko, että ajelin Kempeleen lenkinkin pitkästä aikaa. #

Palatessani kävin Prismassa. #

Kotiin palattuani panin neljänkympin pyykit pyörimään ja kävin suihkussa, sitten söin riisipuuron. #

Ripustin pyykit. Kirjoittelin tätä. #

Doksasin rautaa. #

Illan pimetessä pyöräilin Pitkämöljään kameran kanssa. Asetin sen suoraan Draconideja kohti, ja siihen jätin koko ajaksi. #

Vähän aikaa siinä seisoskeltuani kuulin jonkin lähestyvän, ja katsoin ensin, että rusakkoko sieltä (metsän suunnalta) tulee, mutta sehän olikin kettu! Parin metrin päästä hiiviskeli taitseni ohi tuhkienripottelupaikkaa kohti. #

Mutta revontulia ei näkynyt ainakaan ennen pilvien tuloa, ja kun niitä (pilviä) alkoi olla niin paljon, että tähdetkin peittyivät, lähin kotio. #

Viihdekulutus #

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.