Nousin 5.01. Olisi nukuttanut vielä. #

Kävelin salille. Veikkailin kyllä, ettei kovin monta liikettä vielä pysty tekemään, mutta vähän veikkailemiani enemmän pystyin. Selänojennukset yllättäen eivät aiheuttaneet kipua yhtään, vaikka olin aivan varma, että siinä tuota edelleen kivuliainta kohtaa joutuu jännittämään. Reiden koukistukset (mahalla) maaten eivät sen sijaan onnistuneet. Istumalaitteessa takareisiä pystyin kyllä tekemään, mutta siitä en tykkää noin yleisesti, kun siinä hajoavat polvet lopunkin, pitemmän päälle. #

Vinoprässiäkin oli turha yrittääkään, sen hylkäsin jo ennen ensimmäisenkään kiekon lastaamista. Vaakaprässi sen sijaan onnistui, joskin aika epävarma olo siinäkin, kun jos siinä sattuu vielä joku toinen vahinko, josta terveellä keskivartalolla selviäisi, niin nyt ei selviä. #

Pohkeet tein smithissä seisten, ja kumma kyllä siinäkään kipu ei yhtään haitannut, vaikka keskivartalon jännitys on aika olennainen osa sitä. #

Enin osa pitkän kaavan lihashuoltoliikkeistä on matolla vaaka-asennossa tehtäviä, joten tekemättä jäivät. #

Kävelin kotiin. Söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #

Kävin kävelyllä, Hietasaarenkierroksen kautta Limingantullin Likkessä, Kontissa ja Prismassa. Kontista löytyi äitille taas yksi Pentikin kippo, muu(al)ta ei. #

Vähän lunta oli satanut (jo toissayönä), ja Pukseritiellä melkein yhtä liukasta kuin viimeksikin#

Kotiin palattuani söin riisipuuron. #

Käsittelin linkkejä. Luin päivityksiä. #

Sähkön kallistuttua kävin suihkussa, sitten söin vinaigretten ja pari kaurakiekkoa. #

Viihdekulutus #