Vasen lonkka ruvennut haittaamaan nukkumista. En kylläkään ole varma, että onko kipu siinä uutta, vai huomaako sen vain nyt, kun keskivartalon kivun puolesta vasemmalla kyljellä pystyisi jo jotenkuten nukkumaan. #
Näin pitkähköjä unia, ainakin 3 kpl. #
Ensimmäisessä kuuntelin Proofin kolmoskautta (jota ei valversumin puolella vielä tätä kirjoittaessani ole ilmestynyt). Jossain vaiheessa huomasin missanneeni jotain olennaista, joten kelasin vähän matkaa taaksepäin kuunnellakseni sen kohdan uudestaan. Siinä Susan Simpson oli ujuttautunut sisälle johonkin rakennukseen tutkiakseen juttua, mutta sitten yksi epäilyttävistä tutkittavista soitti sattumalta (rakennuksen sisäisen) puhelun siihen huoneeseen, jolloin super-Susan hyppäsi ikkunasta ulos ja pakeni paikalta. Olin tikahtua naurusta, kun se oli niin hauska juttu. #
Toisesta unesta en muista mitään, ja kolmannesta vain sen, että olin vanhusten kyydissä jossain pk-seudulla. Yritimme navigoida sieltä Jyväskylään, mutta ajauduimme pikemminkin jonnekin Turun suuntaan. #
Nousin 5.00. Olisi nukuttanut vielä. #
Aamupuuron syötyäni kirjoittelin tätä. Hoitelin silppuhommia. #
Pötköttelin, luin Tähdet ja avaruus 7/2024:ää. #
Menin linja-autolla Dentopolisiin ja kävin suuhygienistillä putsattavana. Hammaslääkäri kyllä aikoi Tuiran jonoon minut panna, kun arveli sitä Dentopoliksen jonoa pienemmäksi, mutta ilmeisesti olikin ollut päinvastoin. #
Jännäsin vähän, että käykö nolosti, jos (hammashoito)penkin taipuessa vaaka-asentoon alkaa tuo kylki änkyröidä, mutta ei sitä onneksi aristanut kuin vähän aikaa alussa. #
Meni kyllä oikein sujuvasti nyt, kun takin säilytyskaappin lukittuani pääsin heti sisään, ja pois lähtiessäni ei tarvinnut (OYS:n pysäkillä) bussiakaan odotella kuin nelisen minuuttia. #
Palatessani sateli lunta ihan kunnolla, ja pakkanen tuntui kumman purevalta, vaikka vain -2,5 °. #
Kotiin palattuani söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivityksiä. #
Pallotin reisiä. Aika hitaasti piti (kivun takia vasenta puolta) tehdä, mutta onnistui sentään. Vasemmassa lonkassa tuntui hermo olevan kireällä, joten ehkä sen yökipuilu on vain kävelylenkkien aiheuttamaa, eikä samaa kaatumavammaa kuin kylki. #
Väsytti niin, että yritin vähän aikaa nukkua, mutta ei se ikinä päivällä onnistu. #
Loppupäivän koodasin. #
Alkuillasta kävin suihkussa. #
Muokkaukset #
2024-11-19 19.35.41 | 2024-11-20 13.15.54 # |
---|---|
Muuttumaton: 19. marraskuuta 2024 | Muuttumaton: 19. marraskuuta 2024 |
Poistettu: Vasen lonkka ruvennut haittaamaan nukkumista. En kylläkään ole varma, että onko kipu siinä uutta, vai huomaako sen vain nyt, kun keskivartalon kivun puolesta vasemmalla kyljellä pystyisi jo | Lisätty: Vasen lonkka ruvennut haittaamaan nukkumista. En kylläkään ole varma, että onko kipu siinä uutta, vai huomaako sen vain nyt, kun keskivartalon kivun puolesta vasemmalla kyljellä pystyisi jo jotenkuten nukkumaan. |
Muuttumaton: Näin pitkähköjä unia, ainakin 3 kpl. | Muuttumaton: Näin pitkähköjä unia, ainakin 3 kpl. |
Muuttumaton: Ensimmäisessä kuuntelin <a href="https://www.proofcrimepod.com/"><em>Proofin</em></a> kolmoskautta (jota ei valversumin puolella vielä tätä kirjoittaessani ole ilmestynyt). Jossain vaiheessa huomasin missanneeni jotain olennaista, joten kelasin vähän matkaa taaksepäin kuunnellakseni sen kohdan uudestaan. Siinä Susan Simpson oli ujuttautunut sisälle johonkin rakennukseen tutkiakseen juttua, mutta sitten yksi epäilyttävistä tutkittavista soitti sattumalta (rakennuksen sisäisen) puhelun siihen huoneeseen, jolloin super-Susan hyppäsi ikkunasta ulos ja pakeni paikalta. Olin tikahtua naurusta, kun se oli niin hauska juttu. | Muuttumaton: Ensimmäisessä kuuntelin <a href="https://www.proofcrimepod.com/"><em>Proofin</em></a> kolmoskautta (jota ei valversumin puolella vielä tätä kirjoittaessani ole ilmestynyt). Jossain vaiheessa huomasin missanneeni jotain olennaista, joten kelasin vähän matkaa taaksepäin kuunnellakseni sen kohdan uudestaan. Siinä Susan Simpson oli ujuttautunut sisälle johonkin rakennukseen tutkiakseen juttua, mutta sitten yksi epäilyttävistä tutkittavista soitti sattumalta (rakennuksen sisäisen) puhelun siihen huoneeseen, jolloin super-Susan hyppäsi ikkunasta ulos ja pakeni paikalta. Olin tikahtua naurusta, kun se oli niin hauska juttu. |
Poistettu: Toisesta unesta en muista mitään, ja kolmannesta vain sen, että olin vanhusten kyydissä jossain pk-seudulla | Lisätty: Toisesta unesta en muista mitään, ja kolmannesta vain sen, että olin vanhusten kyydissä jossain pk-seudulla. Yritimme navigoida sieltä Jyväskylään, mutta ajauduimme pikemminkin jonnekin Turun suuntaan. |
Muuttumaton: Nousin 5.00. Olisi nukuttanut vielä. | Muuttumaton: Nousin 5.00. Olisi nukuttanut vielä. |