Nousin 5.10. Olisi nukuttanut vielä. #
Ennusteen mukaan tänään olisi ollut alkuviikon ainut tuplalenkkipäivä, mutta kropan mukaan ei ollut tänäänkään. #
Kävelin salille. Kylki kesti jo jokseenkin normaalin treenin: selänojennukset, reidenkoukistukset maaten, vinoprässiä, pohkeet smithissä, ja lopuksi kolmisen varttia lihashuoltoa. Vastukset pidin vielä enimmäkseen maltillisina, mutta eipä voimatasotkaan varmaan vielä ole entisellään. #
Kävelin kotiin. Söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #
Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Lähtiessäni +16,5, palatessani jo melkein +20 °, ja vieläkin lämpenee. Tuuli aika optimaalinen: sen verran, ettei tukalan kuuma ollut, muttei suoraan vastaisenakaan hidastanut yhtään. Selkeää koko matkan, vaikka ennusteen mukaan iltapäivän piti olla puolipilvistä. #
Kokkokankaantien risteyksen kohdalla ehkä mustatäplähiipijä, mutta se jatkoi menoaan Huhtakalliontien suuntaan, kun minun piti kääntyä sinne Kokkokalliontielle. Yksi havainto lajista on jostain noilta main jo tehty. #
Kempeleeltä palatessani (Hakamaantien risteyksen jälkeen) oli taas senteistä kiinni, että myyrä olisi juossut suoraan renkaan alle. #
Kokkokankaantien risteyksen kohdalla hidastelin, mutta ei siellä enää sitä pientä oranssia lentelijää näkynyt. #
Heikonlaisesti oli muutenkin tänään mitään etsimiäni. Ainut kyy oli kuollut pienokainen Aalikkokankaan perällä. Päiväperhoset entisellään, mitä nyt lanttuperhoset jo vähenemään päin. Kevätlajeja edelleen, Jylkynkankaalla amiraali, jokunen paatsamasinisiipi, ja vihernopsasiipiä ajoradalla vaikka kuinka. #
Fitnesspuiston kohdalta oikaisin Ritaharjun kautta Prismaan. Jaksamista olisi vielä piisannut, mutta kello oli taas jo vaikka mitä. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin riisipuuron. #
Kirjoittelin tätä. Tunnistelin perhosia. Perkasin ja latasin kuvat. #
Eilinen täplätuomimittari oli kokonaan uusi. #