Näin unta, että meitä oli puoli sukua yrittämässä nukuttaa Lyytiä, eikä millään meinannut onnistua. Joku tarjosi tytölle kinkkusiivua (tms. leikkelettä), ja minua se jurppi, kun sehän oli väärin kaikilla mahdollisilla tavoilla: lahjontaa, lahjontaa ruualla, ja lahjontaa mahdollisimman epäterveellisellä ruualla. #

Nousin 5.02. Väsytti aika paljon. #

Ennuste oli selkiytynyt kahden lenkin päiväksi. Sen sijaan viikonlopun ennusteeseen oli nyt hiipinyt sade. #

Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Lähtiessäni +13 °, heikko tuuli, alussa enimmäkseen pilvistä, Hiukkavaaraan tullessani selkiytyi puolipilviseksi, kaupunkiin palatessani pilvistyi taas enimmäkseen pilviseksi. #

Mellansuoralla nyt se sama oranssi pikkuperhonen kuin maanantaina. Ei se kyllä päiväperhosmaisesti lentänytkään, vaan enemmän mittarimaisesti. Ei kyllä serpentiinimittariakaan vielä ole ilmassa#

Söin päivällisen, sitten kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Lähtiessäni vajaa +18 ° ja enimmäkseen pilvistä, pian selkiytyi taas puolipilviseksi, ja sitten mettään tullessani taas pilvistyi enimmäkseen pilviseksi. #

Paljon kuvattavaa ei ollut, metsässä varsinkaan, mutta meriharakka osui nyt viimein kohdalle niin että kamerakin oli mukana, ja kyyhän tekee aina siitä kameran mukana roikotuksesta wörttiä. #

Kolme suruvaippaa, yksi amiraali, pari suonokiperhosta. Niiden lisäksi lähinnä lanttuja ja varsinkin Leptideaa#

Palatessani hain Pateniemen K-marketista sipsejä, kun ei taas mitään hitaampaa iltapalaa kerkiäis maha sulattaa. #

Kotiin palattuani söin riisipuuron, sitten kävin suihkussa. #

Paistoin porkkanapapukalan. Venytin ketarat. #

Perkasin ja latasin kuvat. Kirjoittelin tämän. #

Viihdekulutus #

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.