Näin edellisöitä vähemmän unia, ja/tai muistan niistä vähemmän. #
Kävelin salille. Salin ovella odotteli karveyökkönen. #
Tein vatsalihakset, olkapääjumpat, vipareita ja pystäreitä. #
Yökkönen oli ovella vielä lähtiessänikin, oli vain kääntynyt 180 astetta (pää osoitti nyt alaspäin). #
Palatessani hain Matkahuollon automaatista dinosauruskirjan (jonka olin tilannut Kierrätyskeskuksesta). #
Söin päivällisen. #
Pyörälenkkiä olin suunnitellut, mutta ennusteeseen oli ilmestynyt sadetta, joten cancel. (Ilmatieteen laitoksen ennusteeseen siis. Forecan sitä ennusteli oli jo aamulla.) Sikäli helpotus, että aika kovaa tuultakin oli joka tapauksessa luvattu, niin eipähän tarvinnut sitä vastaan taistella. #
Kävin sen sijaan rispipuiston takana kameran kanssa käppäilemässä. Mennen tullen mutkittelin rakennusten välejä, josko niiden pinnoille vaikka enemmänkin olisi yöperhosia hakeutunut, mutta ei löytynyt kuin yksi kysymysmerkkiyökkönen (taas) ja yksi syysvarpumittari, saman rakennuksen samalta puolelta. #
Kotipihalle tultuani alkoi jo heikosti sadella. #
Kotiin palattuani söin riisipuuron ja keitin kaurapuuron jääkaappiin, sitten kävin suihkussa. #
Perkasin ja latasin kuvat. Tunnistelin perhosia. Valkotäplänokkosperhonen oli havaittu Kuopiossa alkukuusta! #
Kirjoittelin tätä. Lisäsin eiliseen postaukseen yksityiskohdat havainnoista. #
Kuulokkeiden latausrasia oli lopuillaan eilen, ensimmäistä kertaa alkulatauksen ja käyttöönoton jälkeen, eli melkein kaksi viikkoa kesti tavanomaisessa kesäkäytössä (salille ja takaisin 3—4 kertaa viikossa, vastamelu aina päällä). #
Eilen ja tänään testailin kamerassa valotuksen kompensointia, että jos sillä saisi varjoisassa säässä vähän parempia kuvia ilman salaman käyttöä. Eipä kyllä tunnu saavan. Eihän se mikään taikatemppu ole, mutta ajattelin, että jospa se vaikka vähän ronskimmin uskaltaisi nostaa ISOa (vaikken ole edes tutkinut, että mitä arvoja se tätä ennen on käyttänyt silloin, kun kuvat ovat jääneet pimeiksi). #
Nostin nyt ISOn ylärajan tappiin saakka. #
Jatkoin Google-kuvien deletointia vuoden 2019 loppuun saakka. Pari kyytä ja yksi nokkosperhonenkin sieltä löytyi, ajalta ennen iNaturalistia. #
Viihdekulutus #
- Lingthusiasm: 103: A hand-y guide to gesture
- Sean Carroll's Mindscape: AMA | November 2024
- PBS Space Time: Is There Evidence For a Vast Multiverse?
- Pure Trance Radio Podcast with Solarstone: Pure Trance Radio Podcast 441
- RiffTrax: Batman: Tunnel of Terror (Episode 2)
- RiffTrax: Gammera the Invincible
- RiffTrax: The Devil's Hand