23. lokakuuta 2025

Nousin 5.11. Ei väsyttänyt. #

Päästäkään ei enää vippase. Toissa päivänä ja sitä edellisenä yönä oli oikea korva lievästi kipeä, että siellä lieni tällä kertaa se huimauksen syy, kun viimeksi oli vasemmassa#

Toissa yönä oli puolestaan polvi niin kipeä, että piti kääriä tuet siihen ympärille. Se kipeytyi jo viime viikonlopun sisäpyöräilyssä, mutta ei enää senpäiväisen ulkolenkin jälkeen ollut tuntunut ennen kuin toissapäiväisen Prisman-reissulla, ja siis seuraavana yönä sitten. Mutta se loppui heti sillä polvitukien käärinnällä, vaikka jätin ne niin löysälle, että se vaikutus perustui vain ylimääräiseen lämpöön. #

Aamupuuron syötyäni paistoin porkkanatikut ja silppusin salaatin. #

Pötköttelin, luin päivityksiä, täyttelin nonogrammeja. #

Viilailin Warning from Spacen leikkuuta, koska eilisen jälkeen ensimmäisellä läpikatselulla sieltä keskivaiheilta löytyi vielä epäsynkkaan ajautunut pätkä. #

Asensin Ptyxisin kokeeksi, kun Ubuntun kehittäjät näyttävät sitä suosivan Gnomen päätteen korvaajaksi#

Päivitin läppärin ohjelmia. #

Säädin varmuuskopiointisysteemiä. #

Leikkasin parran ja kävin suihkussa. #

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *