14. tammikuuta 2026

Nousin 5.01. Väsytti aika paljon. #

Kävelin salille. Tein selkää ja rintaa, ja lopuksi poljin taas intervalleja. #

Kävelin kotiin. Söin päivällisen. #

Menin linikalla Limingantulliin ja hain Powerista kuulokkeet. Onneksi niillä ei mikään kiire ollut, kun kaksi viikkoa niiden kanssa vitkuttelivat. Että ei ihan (toimitustiedoissa luvattu) ”2-5 arkipäivän kuluttua” toteutunut. #

Sieltä käppäilin apteekkiin. Sain vain puolet aikomistani, kun mometason-resepti olikin tyhjä, vaikka muka lähtiessäni asiasta tehden tarkistin, ja kaikkia piti olla vielä jäljellä. #

Seuraavaksi kävelin Jättikirppikselle. Sieltä ei löytynyt mitään, ja tuntui olevan enemmän tyhjiä pöytiä kuin viimeksi siellä käydessäni. Asiakkaita ainakin oli paljon vähemmän kuin silloin viimeksi. #

Palasin linikalla kotiin. Kävin suihkussa. #

Kirjoittelin tätä. Tyhjensin syötteenlukijaa. #

Memoriesin kokeilun jälkeen on Nextcloudin cronjobi kaatanut PHP:n aina yökahdelta. Panin sen nyt lokaamaan verbosena silloin kaatumishetkellä, muttei muulloin (se ajetaan aina viiden minuutin välein). #

Tein Sonyn kuulokkeille käyttöönottoasetukset. #

Halvimmalla tunnilla paistoin viimeisestä hirvenjauhelihasta italianpadan, ja keitin ja pakastin hirssipuuron. #

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *