1. maaliskuuta 2026

Näin unta, että matkustin pikajunassa Kirkkonummen suunnalta Helsinkiin. Juna kulki välillä tunnelissa (joka kulki jonkin järven tai merenlahden alitse), ja korvani menivät lukkoon. Välillä taas sompailtiin autotiellä muun liikenteen seassa. Edessä kulkenut auto jarrutti tiellä olevan poron takia, mutta juna vain paahtoi menemään, ja ohitti sen auton kylkeä kolhien. Ensin ajattelin, että onpa holtiton junankuljettaja meillä, mutta sitten tajusin, etteihän junaa saa pysähtymään autojen jarrutusmatkoilla lähimainkaan, joten turha edes yrittää. #

Nousin 7.33. Ei väsyttänyt, mutta vähän aikaa yskitti ihan kuin jossain taudissa. Se meni kuitenkin ohi, vissiin sitten kun sain yskityksi ulos kaikki mitä siellä keuhkossa sitten olikaan. #

Keitin potut ja paistoin kaalipapupalat. #

Pesin rasvasuotimen. Tyhjensin pyykkitelineen. Vaihdoin petivaatteet. #

Iltapäivällä pyykkäsin nelikymppiset ja saunoin. Ne poislukien koodasin koko päivän. #

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *