21. maaliskuuta 2026

Näin miljoona eri unta, aika selkeitä, mutta lyhyitä. Muistan vain yhden, jossa olin fantasiamaailmassa osana jotain kolmen koplaa, jossa kaksi muuta hahmoa olivat jotain muita kuin ihmisiä. Jahtasimme kolmemetristä örkkiä/peikkoa tms., joka oli kaapannut enon lähettämiä postipaketteja. #

Nousin 5.00. Olisi nukuttanut vielä, muttei väsyttänyt juurikaan. #

Kävelin salille. Poljin surkeahkon sisäpyöräilyn: 3,3. Sen oli kyllä tuntuinenkin, kun ei vaan jaloista enempää lähtenyt. #

Kävelin kotiin. Panin hikikamppeet likoon. Söin päivällisen tattaririisin kanssa. #

Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. +7 °:ssä oli käynyt, mutta pilvistä koko matkan. Vaihtoehdot tuntuvat vielä talvisilta: joko lämmintä, mutta pilvistä, kuten tänään, tai sitten selkeää, mutta kylmää, kuten toissa päivänä. Sikäli kyllä ihan hyvä näin, että täydentävät toisiaan, kun siten ovat pyöräilykeliksi molemmat ihan hyviä. Mutta perhosten ilmaantumista on turha odotella niin kauan kuin tätä jatkuu. (Talvehtivia löytyisi, jos tietäisi mistä etsiä.) #

Välikaakao oli vieläkin liian kuumaa, vaikka panin siihen nyt kaurajuomaa 1:2, enkä esilämmittänyt termariakaan. #

Kotiin palattuani panin neljänkympin pyykit pyörimään ja kävin suihkussa, sitten söin loput kaksi vihapiirakkaa. #

Kirjoittelin tätä. Käsittelin linkkejä. #

Ripustin pyykit. #

Söin Oululaisen vanilja-lattepitkon. Vaniljan maku aika lattea. #

Sitruunaperhonen Varkauden korkeudella eilen. Peiposta Oulussa on Tiirassa havaintoja eilen ja tänään#

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *