Viime yön talviperhonen oli ohdakeperhonen. Löysin sen keskeltä kaupunkia, jonkin rakennuksen kyljestä. Olin niin innoissani siitä, että käsien tärinän takia en millään meinannut saada puhelimen kamerasovellusta päälle, ja sitten kun sain, tärinäsormet vain täppäilivät kuvaustilavalikossa eestaas, kun olisi pitänyt valita videokuvaus. Onneksi perhonen oli aika liikkumaton (kylmän takia, näin oletin), niin että sain sitten lopulta kyllä siitä videon lisäksi still-kuviakin. #
Sen jälkeen näin uuvuttavia toimintaseikkailuita. Ensimmäisessä yritin soluttautua johonkin järjestöön Esko Valtaojan näköisen partaukkelin kautta, esittämällä olevani tavattoman kiinnostunut järjestön julkaisemasta aikakauslehdestä. #
Toisessa olin Kaakkois-Aasiassa, ja tulossa oli hirmumyrsky, jonka takia paikalliset valkoihoiset keräsivät isompia esineitään isoon hangaariin, jossa ne sidottiin tiukasti paikoilleen. Ajattelin, että eivätpä nämä (valkoiset) taas paljon muunvärisistä kanssaihmisistä piittaa. #
Matkalla sinne hangaariin oli myös vaarassa joutua tiikereiden syömäksi. #
Viimeisessä unessa yksi pöytäkoneeni kiintolevyistä alkoi ilmoitella luku- ja kirjoitusvirheitä. #
Nousin 4.54. Väsytti vähäsen. #
Kävelin salille. Tein olkapääjumpat, vipareita ja pystäreitä, ja vatsalihakset. #
Kävelin kotiin. #
Kirjoittelin tätä. Käsittelin linkkejä. #
Levypalvelin on tässä viime aikoina ollut pari kertaa hereillä koko yön, kun sen NFS-aseman irrotus on (ei-levy-)palvelimella epäonnistunut, josta levypalvelimen nukutusautomatiikka on (oikein) päätellyt, ettei voi nukahtaa (koska yksi sen asemista on käytössä). Lisäsin sitä NFS-asemaa käyttävään varmuuskopiointiskriptiin nyt logiikkaa, joka yrittää sitä irrotusta uudestaan muutaman kerran (minuutin välein). Sen pitäisi tepsiä, koska käsin komentamani irrotus on tuon epäonnistumisen jälkeen aina (aamuisin) toiminut, eli se yöllinen epäonnistuminen johtuu todennäköisesti vain pikkuisen hitaasta tiedostokahvojen vapautumisesta. #
Automaattinen uudellenkäynnistys tuntuu sekin toimineen, sillä sen käyttöönoton jälkeen levypalvelin ei ole enää juntturoinut. #
Koodasin. #
Sähkön kallistuessa söin päivällisen, sitten kävin kävelyllä. Lähtiessäni -17,5, palatessani -15,6 °, mutta tuulta ei juuri ollenkaan, niin ei nokka jäätynyt. Palatessani kävin Prismassa. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin riisipuuron. #
Pötköttelin, luin päivitykset. #
Käsittelin linkkejä. Vastasin Home Assistantin piiitkään käyttäjäkyselyyn. #
Viihdekulutus #
- Lingthusiasm 31: Pop culture in Cook Islands Māori - Interview with Ake Nicholas
- The Supermassive Podcast: BONUS - Why can't anything go faster than the speed of light?
- Dr. Becky: Has JWST shown that dark matter doesn’t exist?
- In The Dark: Episode 9: Patient #8
- In The Dark: Bonus: “Cleared by Fire”
- In The Dark: Your Season 3 Questions, Answered
- Heaven's Gate: 3: The Mothers
- Three Million: 2. The Cigarette Tin
- Skeptoid: Hunting the Florida Skunk Ape
- PBS Space Time: The NEW Ultimate Energy Limit of the Universe