Näin eläväisia unia, mutten muista kuin viimeisen. Siinä vastasin gallupkyselyyn, joka piti tehdä niin, että toinen käsi oli mittauslaitteessa, jonka kyselyn toteuttaja oli lähettänyt postissa. #
Päättelin, että sen pitäisi toimia niin, että siinä on jonkinlainen kalvo, joka tallentaa tietoa kädestä. Laite oli kuitenkin niin vanha (jatkosodan ajoilta, arvelin), että mitään kalvoa siinä ei enää ollut edes jäljellä, ja muutkin osat olivat hapertuneet ja murtuneet. #
Olin postittamassa laitetta takaisin kyselyn tekijälle (niin kuin vastaamisen jälkeen piti tehdä), ja alimman kerroksen naapuri (jota olen valversumissa nähnyt silloin tällöin alaovella) sattui samaan aikaan samaan paikkaan samoissa asioissa. Yritin vakoilla, oliko hänenkin aparaattinsa yhtä surkeassa kunnossa kuin omani. #
Nousin 6.51. Ei väsyttänyt. #
Keitin potut, paistin kaalipapupalat. #
Pötköttelin, täyttelin nonogrammeja. #
Pesin, kiristin ja voitelin pyörän ketjun. Weldtiten putelista meni viimeiset tipat siihen, eli nelisen vuotta piisasi se. #
Uuden takajarrun kiinnitysrautaan ei (Prisman sarjan) hylsy sopinut, mutta onneksi oli kaksi 10 mm:n kiintolenkkiavainta. #
Kävin koeajelulla korttelin ympäri, sitten nielaisin metsämarjagurtin, ja sen jälkeen kävin ajelemassa kuntorataa pitkin tallilta Hiukkavaaraan ja takaisin. #
Pilvetöntä, kohtalainen länsituuli, lähtiessäni +18,5 °. #
Päiväperhosia oli ihan hyvästi taas. Sitruunaperhosia muutamia, neitoperhosia muutamia, suruvaippoja yksi, herukkaperhosia ainakin yksi. Karttaperhosia oli jo sentään viimein niitäkin siellä radalla nyt. Suonokiperhosia kohtalaisesti, suo3:llakin nyt kolme. #
Mitään niistä en kuvannut, vaan vasta auroraojalla metsäpapurikkoa (samassa kohtaa missä viimeksi sen näin). Niitä oli itse asiassa kaksikin siellä. Aluksi aika arkoja (eikä ohiajajat taas yhtään auttaneet asiaa), mutta kun ne näyttivät olevan oikein yhtä keskittyneitä minun tarkkailuuni kuin minä niiden, niin havaitsin parhaaksi taktiikaksi asettua itse aloilleni kuvausasentoon, ja odotella, niin ne laskeutuivat aivan siihen viereen syynäilemään olemustani. #
Palatessani kiersin armeijan vanhan tien kautta, ja sieltäkin löytyi yksi metsäpapurikko. #
Kyitä kaikkiaan kolme: yksi pieni Rannanperän kohdalla, toinen armeijan tiellä vähän ennen papurikkoa (säikytin, kun liian myöhään huomasin), ja kolmas haapaperhosmutkan edellä (säikytin senkin, kun liian lujaa tulla tösötin). #
Palatessani kävin Prismassa. #
Kotiin palattuani paistoin pyttiksen (Muu-nakkeja ja -pyöryköitä, ja muutama aamullinen pottu). Panin pyykkikoneen pyörimään ja kävin suihkussa. #
Söin pyttiksen. Venytin ketarat. Ripustin pyykit. #
Kirjoittelin tätä. Perkasin ja latasin kuvat. #
Kameran kuvasäädöt olivat aika hyvät jo. Vielä toisen pykälän kontrastia lisäsin nyt. #