Näin taas aika paljon unia, mutten muista niistä enää mitään. #
Tyhjensin pyykkitelineen. Keitin potut ja keitin ja pakastin hirssipuuron. #
Ilmoitin kaupungille kuntoradan harjanteesta Hönttämäessä, ja pyysin saman tien littymää siihen autotien toiselle puolelle, jonne pääsemiseksi nyt pitää ajaa pientareen ja ojan yli. #
Kameran ulkoilutusta olin suunnitellut, muttei ennusteen auringonpaistetta ollutkaan, joten kävin vain Limingantullin Prismassa. #
Hälsans Kökit oli sieltäkin loppu. #
Ostin takahuomiovalon, kun entinen on niin onneton, että tuskin näkyy. #
Palatessani jo vähän alkoi aurinko pilkottaa. #
Kotiin palattuani kävin tarkistamassa häkkivaraston, kun siellä käytävällä lojuvat romut aiotaan hävittää keskvikkona. Ei ollut omia romujani siellä, eikä muitakaan enää. #
Söin hernekeiton. #
Panin kuudenkympin pyykit pyörimään. Saunoin. #
Kirjoittelin tätä. #
Ripustin pyykit. #
Pesin liesikuvun rasvasuotimen. Ensimmäistä kertaa asennuksen jälkeen, että ei ihan hoito-ohjeen mukaisesti (1—2 kertaa kuussa) ole tullut tehtyä. Lisäsin nyt kalenteriin siitä muistutuksen toistumaan kerran kuussa. #
Loppupäivän koodasin.
https://www.prisma.fi\/tuotteet\/110866620\/jupiter-polkupyoran-takahuomiovalo-2-lm-metalli-110866620","archived_href":"http:\/\/web-wp.archive.org\/web\/20250914114504\/https:\/\/https://www.prisma.fi\/tuotteet\/110866620\/jupiter-polkupyoran-takahuomiovalo-2-lm-metalli-110866620","redirect_href":"","checks":[{"date":"2026-02-05 23:41:05","http_code":200}],"broken":false,"last_checked":{"date":"2026-02-05 23:41:05","http_code":200},"process":"done"}]"> #