13. marraskuuta 2025: R

Nousin 5.02. Väsytti melkoisesti. #

Kävelin salille. Vesisadetta ja melkein +8 °. Lumi oli sulanut pois. #

Salilla tein ojentajat ja hauikset, hauikset ja ojentajat. #

Kävelin kotiin, sitten käväisin Prismassa. #

Paistoin porkkanatikut ja silppusin salaatin. Söin päivällisen, sitten kävin suihkussa. #

Tiskipöydän laidalta löytyi pikkiriikkiseltä R-näppäimeltä näyttävä muovinkappale, ja olen miettinyt pääni puhki, että mistä tuo mahtaa olla pois. Mitoiltaan 4 mm × 7 mm (ylälaita) / 6 mm (alalaita). Ensimmäinen ajatukseni oli, että joistain kuulokkeista, sillä R-kirjaimen perusteella tuo saattaisi olla oikeanpuoleinen kappale jostain parillisesta (jonka toinen kappale olisi L), mutta en ole keksinyt mitään sellaistakaan, josta tuo puuttuisi. #

R-kirjainnäppäimen muotoinen ja näköinen, musta ja nelikulmainen muovinkappale viivottimen yläpuolella. Kappale on sivusuunnassa 6—7 mm pitkä, pystysuunnassa pari milliä lyhyempi. Musta muovinkappale valkealla paperilla kirjainpuoli alaspäin. Sivulta katsottuna muoto on toiselta pitemmältä laidaltaan avoimen laatikon tai kulmikkaan C-kirjaimen kaltainen. #

Käsittelin linkkejä. #

Laskeskelin kiinteähintaisen sähkösopimuksen tuloksen: tasan 84 euroa maksoin kuuden kuukauden sähköistä sillä. Jos olisin ollut (Vattenfallin) pörssisopparilla, mutta käyttänyt sähköä täsmälleen samoin kuin nyt käytin, olisin maksanut 87,59 euroa. Eli 3,59 euroa jäin peräti voiton puolelle. #

Kuorin, pilkoin, keitin ja pakastin 2 kg porkkanoita. Paistoin hirvenjauhelihaa ja kasan soijarouhetta. #

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *