Näin unta, että olin Kohkosen pohjoispuolella, en tiedä mitä tekemässä. Vastaan tuli biologi, joka oli istuttamassa jonkin erittäin uhanalaisen perhosen toukkia sinne tien pientareelle. Hän huomasi, että niitä saman lajin toukkia olikin siellä pöpelikössä luonnonvaraisina. Ihmettelin, että miten ihmeessä hän ne sieltä näki, kun ne olivat ihan pikkuruisia ja huomaamattoman värisiäkin. #
Nousin 4.56. Olisi nukuttanut vielä, ei väsyttänyt. #
Kävelin salille. Tein hauikset ja ojentajat. Kävelin kotiin. #
Söin päivällisen kvinoan kanssa. #
Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. +4,5 °, kohtalainen lounaistuuli, Kempeleeltä alkaen sumua tai tihkusadetta. Pookipolku oli vielä enimmäkseen jäässä, joten sen skippasin, mutta muuten oli sulaa. Ihan lämmintäkin, mutta silmälasit koko ajan vesisöhrössä, ja pyörä ihan ravassa. #
Palatessani kävin Prismassa. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin hirssipuuron. #
Samsung oli viimeinkin (parin sähköpostin jälkeen) järkkäämässä huoltokontakia. Jos olisin reagoinut siihen ennen pyörälenkille lähtöä, olisin ehkä voinut nakata kuulokkeet huoltoon siellä matkan varrella. Sinne (Oulun Testikuvaan) on aika pitkä matka asiasta tehden lähteä, eikä näinkään hyviä pyöräilykelejä ole näillä näkymin enää luvassa. (Resete olisi Limingantullissa, mutta siellä ilmeisesti huoltavat pelkkiä puhelimia.) #
Parisataa kilsaa enää olisi siihen, että saisin kymppitonnin täyteen tänä vuonna, mutta aika epätodennäköiseltä näyttää. Sisäpyöräilyjen virtuaalikilometrit mukaanlukien se kyllä menee yli jo heittäen. #
Ketjukin pitäisi taas kiristää. #