Näin paljon selkeitä mutta mieleenjäämättömiä unia. #
Nousin 5.01. Olisi nukuttanut vielä. #
Kävelin salille. Tein ojentajat ja hauikset. #
Kävelin kotiin. Söin päivällisen. #
Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Pilvetöntä viimeiselle kympille asti, mutta ei silti edes +5 °:ssä asti ollut käynyt. Kova länsituuli, mutta sieltä ei onneksi vastaan puhaltanut ennen kuin puolivälin jälkeen, ja siinä vaiheessa se oli jo heikennyt navakaksi. #
Viimeksi totesin ne tavalliset eväsjuomat huonoiksi tässä säässä: siinä pysähtymisen jälkeen kun alkaa jäähtyä jo muutenkin, niin siihen sitten lisäksi vielä kylmä juoma, ja melkein jo palelee sitten kun taas liikkellee lähtee. Niinpä hörpiskelin tänään niiden sijaan termarista kuumaa kaakaota (siellä Aalikkokankaan parkkiksella). Pitää ensi kerralla suurentaa kaurajuoma:kuuma vesi -suhdetta (suunnilleen 1:3,5 oli nyt), kun se oli liiankin kuumana pysynyt. #
Hartaanselän joutsenet olivat nukkumassa (sorsien kanssa). Kaatopaikalla (tavallisten varisten, korppien ja naakkojen lisäksi nyt myös) lokkeja. #
Palatessani kävin Prismassa. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin pari vihapiirakkaa. #
Kirjoittelin tämän. Venytin ketarat. #
Viihdekulutus #
- The Supermassive Podcast: Black holes in the lab and meeting Ryan Gosling
- More or Less: Is an ancient charioteer the best paid sportsperson of all time?
- Proof: A True Crime Podcast: Season 3: Murder at the Bike Shop. Sidebar 9
- Juha-Matti Rautiainen w/ Helinä Hoo: Anemoia
- RiffTrax: Bride of the Gorilla
- MADS: Bride of the Gorilla
- Movies Are Dumb: Star Odyssey