Nousin 4.11. Olisi nukuttanut vielä. #
Ajelin Hailuotoon. #
Ei ollut vielä silloin ennen aamuyhdeksää kovin paljon liikennettä sinne tai sieltä pois. #
Ennen siltaa pysähdyin vaihtamaan päällis-t-paidan takkiin, kun viimeksihän siellä saaressa paarmat hyökkäsivät kimppuun ihan heti. #
Tuulikaan ei ollut kovin kova, mutta sillalla se tietysti vastusti kovasti, kun siellä ei yhtään ole suojaa. Mutta niin olin sen tarkoittanutkin, että pois tullessa olisi myötäinen. #
Saareen päästyäni ihmettelin alkumatkasta, että muistinko aivan väärin, että täällä on huono asvaltti, mutta sehän olikin keskustasta Marjaniemeen se varsinainen rupuosio. #
Marjaniemessä söin proteiinipatukan, eväsleipärasiallisen sipsejä, ja pussillisen suklaarusinoita. Naurulokki naamotti melkein koko sen ajan siinä piknikpöydällä surkean näköisenä, mutta ei saanut muuta kuin yhden vahingossa pudonneen suklaarusinan. #
Ajelin kotiin. #
Taivas oli enimmäkseen selkeä menosuunnassa. Paluusuunnassa suunnilleen puolivälissä saarta alkoi pilvistyä. #
Mutta perhostelun kannalta oikein hyvä reissu, melkein erinomainen! Ei ollut samalla lailla manteretta köyhemmän tuntuista kuin silloin viimeksi, vaan suunnilleen samat peruslajit löytyivät nyt, ja sitten samat ekstratkin kuin viimeksi: keltaniittyperhonen, ja paluumatkalla ritariperhonen, josta nyt sain peräti kuvankin, olkoonkin että aika rupuisen. Olisi se laskeutunut kukallekin, mutta tietenkin justiin tuli 3—4 auton kolonna vastaan, ja säikytti sen saman tien matkoihinsa. #
Ja aivan alkumatkasta loistokultasiipi! Ensimmäinen koko maasta iNaturalistiin tänä kesänä ilmoitettu, mikä kyllä ehkä kertoo enemmän niiden myöhästymisestä kuin tuon kyseisen yksilön aikaisuudesta. #
Kotiin palattuani panin kellon latautumaan siksi aikaa, kun tyhjensin repun, vaihdoin vaatteet, ja kiskoin nestettä naamaan. #
Ajelin takaisin Limingantulliin ja kävin apteekissa. Aika turhaan, kun en ollut uusinut loppuneita reseptejä, eikä niillä taas ollut Orionin mometasonia (saatavuushäiriö arviolta 20.7. asti). Otin kokeeksi Nenoxin-merkkistä yhden putelin. #
Sieltä ajelin Nuvoolle noutamaan uutta (käytettyä) rautaa, sitten ajelin kotio. #
Panin memtestin pyörimään uudessa HP:ssa, ja sillä aikaa paistoin porkkanapapukalan. #
Päivitin HP:n UEFI-sertifikaatit, ja aioin päivittää myös UEFIn, mutta HP:n sivuilla listatussa uusimmassa olikin sama versionumero kuin mikä koneessa ennestään oli, vaikka päiväykset ovat erit (koneessa 7.4.2025, HP:n listauksessa 10.8.2025). #
Panin sitten sen sijaan (koneen mukana tulleen) Windowsin päivittymään, ja kävin suihkussa. Söin päivällisen. #
Sunnittelin ja valmistelin HP:n käyttöönoton jatkotoimenpiteitä. #
(Kirjoitin ja julkaisin tämän päivää myöhemmin, 2.7. klo 17.24, mutta väärennän taas julkaisuajankohdan.) #