Tämänkinkertaisesta haaksirikosta voitot hihaansa kääri Kesseli: Citymarketissa ei ollut sopivankokoisia kumeja (tsihih!) eikä Prismassa ollut pyörätarvikkeita ensinkään, niiden tilalla oli vain suksia ja hiihtotarvikkeita. Arvelevat vissiin, ettei näillä liukkailla kukaan tervejärkinen pyörällä liiku. Ja siinä ovat tietysti ihan oikeassa, mutta piisaahan meitä pyöräilijöitä silti! Onhan Gesterbyn lähiökin heti keskustan reunalla. #

Käytin pyörää ensin huoltamon paineistajalla. Ensin meni viisi minuuttia venttiilin suojan kanssa ährätessä, ilmeisesti olin (taas kerran käsipumpulla autoventtiilin kanssa) turhautuneena vääntänyt sen lopulta raivopäissäni niin tiukkaan kuin näpeistä lähti. Mutta eihän siinä takakumessa ilma pysynyt. Venttiilikin oli löysällä, mutta vaikka kuinka kirin sitä, kuului vain tasainen tusssssss. #

Prisman vesiperän jälkeen menin sinne Kesselille ja pyysin ensin vain vaihtotarviketta, mutta kun tiedustelin vaihdon hintaa ja se osoittautui varsin kohtuulliseksi (12 €), päätin heti säästää omia vaivojani ja tukea paikallista nuorisotyöllisyyttä. Pääsen hyvässä lykyssä jo huomenna hieronnan jälkeen pyöräillen kotiin (Fysigator ja Kesseli ovat molemmat Munkinmäessä). #

Muokkaukset #

2013-01-07 18.57.57 2013-01-07 18.57.57 #
Muuttumaton: PaikallistajaMuuttumaton: Paikallistaja
Poistettu: <a href="http://marginaa.li/2013/01/07/improv/#p19704-hdcvnktvuimbqbpnproyvkv93" title="Marginaali: Sit­ten pyö­räs­tä­kin tyh­jeni sopi­vasti kumi.">Tämänkinkertaisesta haaksirikosta</a> voitot hihaansa kääri <a href="http://www.kesselinurheilukauppa.fi/" title="Kesselin urheilukauppa">Kesseli</a>: Citymarketissa ei ollut sopivankokoisia kumeja (tsihih!) eikä Prismassa ollut pyörätarvikkeita ensinkään, niiden tilalla oli vain suksia ja hiihtotarvikkeita. Arvelevat vissiin, ettei näillä liukkailla kukaan tervejärkinen pyörällä liiku. Ja siinä ovat tietysti ihan oikeassa, mutta piisaahan meitä pyöräilijöitä silti! Onhan Gesterbyn lähiökin heti keskustan reunalla. Lisätty: <a href="https://marginaa.li/2013/01/07/improv/#p19704-hdcvnktvuimbqbpnproyvkv93" title="Marginaali: Sit­ten pyö­räs­tä­kin tyh­jeni sopi­vasti kumi.">Tämänkinkertaisesta haaksirikosta</a> voitot hihaansa kääri <a href="http://www.kesselinurheilukauppa.fi/" title="Kesselin urheilukauppa">Kesseli</a>: Citymarketissa ei ollut sopivankokoisia kumeja (tsihih!) eikä Prismassa ollut pyörätarvikkeita ensinkään, niiden tilalla oli vain suksia ja hiihtotarvikkeita. Arvelevat vissiin, ettei näillä liukkailla kukaan tervejärkinen pyörällä liiku. Ja siinä ovat tietysti ihan oikeassa, mutta piisaahan meitä pyöräilijöitä silti! Onhan Gesterbyn lähiökin heti keskustan reunalla.
Muuttumaton: Käytin pyörää ensin huoltamon paineistajalla. Ensin meni viisi minuuttia venttiilin suojan kanssa ährätessä, ilmeisesti olin (taas kerran käsipumpulla autoventtiilin kanssa) turhautuneena vääntänyt sen lopulta raivopäissäni niin tiukkaan kuin näpeistä lähti. Mutta eihän siinä takakumessa ilma pysynyt. Venttiilikin oli löysällä, mutta vaikka kuinka kirin sitä, kuului vain tasainen tusssssss.Muuttumaton: Käytin pyörää ensin huoltamon paineistajalla. Ensin meni viisi minuuttia venttiilin suojan kanssa ährätessä, ilmeisesti olin (taas kerran käsipumpulla autoventtiilin kanssa) turhautuneena vääntänyt sen lopulta raivopäissäni niin tiukkaan kuin näpeistä lähti. Mutta eihän siinä takakumessa ilma pysynyt. Venttiilikin oli löysällä, mutta vaikka kuinka kirin sitä, kuului vain tasainen tusssssss.