Kylmä kalkkuna, vaihe 1-n

”Voimakkaat unet”. #

Muistan kun sama oire ilmaantui pian sen jälkeen, kun olin aloittanut lääkityksen. Oli hassua ja elävöittävää nähdä vuosien öisen mirtatsapiinikooman jälkeen yhtäkkiä taas unia, joissa oli tapahtumia, ja jotka olivat selkeinä mielessä vielä herättyänikin. #

Vasta nyt, kun tuo ilmiö on lopettamisen myötä palannut, huomaan, että unet olivat (arvatenkin lääkkeen vaikutuksen tasaannuttua) pikku hiljaa hiipuneet. Niiden paluu on toisaalta, taas, hauskaa vaihtelua, mutta toisaalta toivon kyllä, että tälläkin kertaa se menee vähitellen ohi. #

On nimittäin pahimmillaan tosi uuvuttavaa herätä aamulla, kun on elänyt unitapahtumissa niin vahvasti mukana, että aamulla kestää tunteja ennen kuin sisäinen psyykkinen tila kokonaan on virittynyt takaisin tälle maailmalle, eikä tarvitsekaan olla esim. suunnattoman surullinen jostain täysin kuvitteellisesta tragediasta, tai suunnattoman vihainen jollekulle jostain täysin kuvitteellisesta teosta, tai suunnattoman syyllisyyden kourissa jostain täysin kuvitteellisesta omasta valinnasta. Kaikenlaista typerää sitä ihmisen päätä onkin keksitty sekoittamaan, saatana! #

Toisaalta olen kyllä ratkonut joitain kiperiä ongelmiakin öisin paljon tehokkaammin kuin mihin olen töissä kyennyt valveilla ollessani. #

Myös mirtatsapiinin (jota siis ei ainakaan näillä näkymin olla lopettamassa) vaikutus on joko hiipunut tai sitten sillä on hassusti monimutkaisia vuorovaikutuksia venlafaksiinin kanssa: heräilen nyt yöllä tuon tuostakin pihalta kuuluvaan moottorinpäristelyyn. En usko, että päristelyssä sinänsä on tapahtunut mitään muutosta, vaan uneni on nyt paitsi siis hyvin eläväistä, myös hyvin kevyttä. Sen kyllä toivoisin palaavan ennalleen, tai siis mirtatsapiini-ennalleen. Voi olla, että käypi vittutamahan pitemmän päälle tuo päristelyn kuuntelu öisin. #

Piditkö lukemastasi? Paiskaa bitcoinilla!

Comments

  1. Voimakkaat unet on vaivanneet jo nyt suunnilleen yhtä kauan kuin unettomuuskin, eli koko kesän. Ja kevään. Ja osan talvea. Usein niissä on pääasiana päästä paikasta A paikkaan B, mutta sen sijaan että menisi oikeaan bussiin tai junaan päätyy harhailemaan aseman ympäristöön tai kävelee paikkoihin C ja D ja kadottaa matkansa tarkoituksenkin. Olen myös nähnyt tosi paljon peliunia, silloinkin kun en pelannut vielä. Tosi paljon unia joissa on hylättyjä teollisuusrakennuksia joista pitää lahdata kaikki vihulaiset joista osa on näkymättömiä. Ja sitten ihan yksinkertaisesti abstrakteja tai stressiunia. Viimeyönä löysin joltain karulta ruoholaanilta helvetin monta kallista miesten rannekelloa. Siroteltu muutaman metrin välein. Mul oli joku mies mukana jolle yritin selittää että kellot pitää viedä löytötavarakeskukseen tai myydä eBayssä mutta hän ei tajunnut niiden arvoa.

  2. Mulla on noita matkantekovaikeusunia aina kausittain, aika harvoin kylläkin. Yleensä en kadota matka-aiettani niissä kuin korkeintaan hetkellisesti, leimallisempaa niille on syyllisyys siitä etten tule olemaan perillä sovittuun aikaan, ja toisaalta turhautumus omaan saamattomuuteen, kun niinkin yksinkertainen asia kuin paikasta A paikkaan B matkustaminen ei kerta kaikkiaan ota luonnistuakseen.

Comments are closed.