Kun rutiinissa syötemuuttuja lähestyy äärimmäisiä arvojaan, rutiini voi tuottaa arvaamattomia tuloksia. #

Aamulla päätin, että tänään on viimeinen päiväni. Mutta viimeinen päiväni olikin itse asiassa ollut jo eilen, en vain tiennyt sitä ennen kuin luin tänään kotiin palattuani sopimuksesta. #

Mitä jäi käteen kuudesta mobiilisovellusfirma X:ssä viettämästäni kuukaudesta? #

No ainakin yllätin itseni. Olenhan minä jokseenkin aina tiennyt olevani suhteellisen teräväpäinen, mutta hitto soikoon: kaksi uutta ohjelmointikieltä, kaksi uutta ohjelmointiympäristöä, kaksi uutta laitealustaa ja yksi uusi ohjelmoinnin laji, vaatimattomasti lajien vaikeimmistoa, ihan tuosta vain kylmiltään, hanskassa suunnilleen puolessa vuodessa. #

Sinänsä harmi, että enimmälle osalle noista meriiteistä minulla ei ole juurikaan harrastuskäyttöä. Tokihan kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja olen nyt yleisestikin parempi koodari kuin mitä olin ennen työkokeilua. Pelit eivät vain ole minulle riittävän kiinnostava lopputuote, jotta haluaisin tehdä niitä pelkästään omaksi ilokseni. #

Mobiiliohjelmointi taas rajoittuu käytännönkin syistä: ei minulla ole kuin yksi ohjelmoitava laite, ja nyt tämän tuoreen kokemukseni pohjalta vihaan Applen tuotteita entistäkin julmetummin, niin että voitte unohtaa että ikinä vapaaehtoisesti mitään sellaista tekisin, mikä iNvalaitteissakin sattuisi toimimaan. Oikeasti, se ympäristö on niin vitun Pohjois-Koreaa ettei tosikaan. Yksisormiselle loppukäyttäjälle ehkä paratiisi, kehittyneille ja kehittäjille helvetti. #

Sain myös tuntumaa omaan jaksamiseeni ja sen vajavuuteen. Jälkimmäisestä pääosin johtuukin, että tämä pyrähdykseni tämän hetken ehkäpä kuumimmalle alalle jäi vain pyrähdykseksi. #

Nyt kun minulla on taas aikaa, voisin aloittaa jonkin uuden, hyödyllisen harrastuksen. Ehkä tupakoinnin? Kenties alkoholismin? Täytyypä heti tänään ottaa saunalahtelaista toinenkin ryyppylasillinen. Avaudun kaikille tuntemuksille. #