Tietoisuustaidon tuomitsemattomuus on yhteydessä kristityn synninpäästöön: meditoija vapauttaa itse itsensä ajatuksia normaalisti seuraavasta tunnetaakasta ja tulee siinä ikään kuin katkaisseeksi yhteyden entiseen itseensä, joka vielä kantoi tuota kuormaa. Kristitty, näin luulen, saa saman kokemuksen vain toiselta ihmiseltä, joltakulta joka välittämällä tai uudelleenvälittämällä kristinuskon ”syntien” anteeksisaamisen ilosanoman antaa luvan katkaista yhteyden entiseen, ”syntiseen” itseen. #

Kristitty itse tietysti sanoisi saavansa lupansa jumalalta, mutta koska jumalaa ei ole, lupa haetaan tosiasiassa aina toiselta ihmiseltä. Kristinuskoa tarvitseva tai sitä tarvitsevaksi itseänsä kuvitteleva ei uskalla vapauttaa itse itseään. Siinä lienee kyse varhaisesta psyykkisestä ehdollistumasta: toista on rohkaistu uskomaan ihmisen valtaan itsensä yli, toinen taas peloteltu kysymään aina lupaa, jopa, tai jopa eritoten siihen, mitä tulee valtaan oman itsen yli. #

Tietoisuustaidossakin piilee sama mahdollisuus orjuuteen: meditoija saattaa uskaltaa vapauttaa itsensä tuomiolta vain, koska harjoituksen ohjaaja on siihen kehottanut, ja tulee ehdollistaneeksi luvan saamisen harjoitteen muodon toteuttamiseen sen tavoitteen, vapautumisen itsensä, antaman oikeutuksen sijasta. #

Kaiken tulee lähteä omasta itsestä. Se ei ole hybrista vaan välttämättömyyden sanelema pakko: ei kukaan muu ole läsnä läpi koko elämän. #