Näin unta, että exme alkoi kirjoitella minulle pikaviestimellä. (Nörttialaviite: käytän isolta osin protokolla-agnostista Irssi + Bitlbee -yhdistelmää, joten en tiedä mikä viestialusta oli kyseessä.) Hän aloitti kertomalla, että asuu nykyisin jossain Pohjois-Savon perukoilla. Viestiin sisältyi sen pienen paikkakunnan nimikin, mutta unohdin sen saman tien. Ajattelin säälien, että mahtaa siellä (yhteydenotosta ja varsinkin tästä aloituksesta päätellen) olla yksinäistä. Yritin kovasti olla seuraksi, mutta kirjoitin jostain syystä sohvalla ja näppäimistöni oli surkea litteä Logitech (sellainen on valvetodellisuudessakin), ja klrtitijooitutstkskseneti aoatlit susthuustnitileletne tätltaäallaistiaitl. Lisäksi minulla oli kiire jonnekin (kouluun?). #
Eilen muistin, etten ole nyt vähään aikaan nähnyt unia isoista suihkutiloista. Yhteen väliin näin niitä tuon tuostakin, siis sellaisia uimahallityylisiä isoja kaakelisokkeloita. Sen sijaan olen taas nähnyt paljon unia Kurkihyppyläntieltä. Niissä on aina omituinen ilma: taivas on paksun harmaan pilven peitossa, minkä seurauksena valo ulkona on omituinen harmaanvihreä. Ei tuule ollenkaan ja tunnelma on pysähtynyt ja tiivis niin kuin olisi sisällä isossa huoneessa, jossa kaikki on yhtä aikaa lähellä (niin kuin sisällä) ja samalla kuitenkin kaukana (niin kuin ulkona). #
Muokkaukset #
2012-10-26 10.59.59 | 2024-02-18 14.06.43 # |

Poistettu: | Lisätty: Lähellä ja kaukaa |
Muuttumaton: Näin unta, että exme alkoi kirjoitella minulle pikaviestimellä. (Nörttialaviite: käytän isolta osin protokolla-agnostista Irssi + Bitlbee -yhdistelmää, joten en tiedä mikä viestialusta oli kyseessä.) Hän aloitti kertomalla, että asuu nykyisin jossain Pohjois-Savon perukoilla. Viestiin sisältyi sen pienen paikkakunnan nimikin, mutta unohdin sen saman tien. Ajattelin säälien, että mahtaa siellä (yhteydenotosta ja varsinkin tästä aloituksesta päätellen) olla yksinäistä. Yritin kovasti olla seuraksi, mutta kirjoitin jostain syystä sohvalla ja näppäimistöni oli surkea litteä Logitech (sellainen on valvetodellisuudessakin), ja klrtitijooitutstkskseneti aoatlit susthuustnitileletne tätltaäallaistiaitl. Lisäksi minulla oli kiire jonnekin (kouluun?). | Muuttumaton: Näin unta, että exme alkoi kirjoitella minulle pikaviestimellä. (Nörttialaviite: käytän isolta osin protokolla-agnostista Irssi + Bitlbee -yhdistelmää, joten en tiedä mikä viestialusta oli kyseessä.) Hän aloitti kertomalla, että asuu nykyisin jossain Pohjois-Savon perukoilla. Viestiin sisältyi sen pienen paikkakunnan nimikin, mutta unohdin sen saman tien. Ajattelin säälien, että mahtaa siellä (yhteydenotosta ja varsinkin tästä aloituksesta päätellen) olla yksinäistä. Yritin kovasti olla seuraksi, mutta kirjoitin jostain syystä sohvalla ja näppäimistöni oli surkea litteä Logitech (sellainen on valvetodellisuudessakin), ja klrtitijooitutstkskseneti aoatlit susthuustnitileletne tätltaäallaistiaitl. Lisäksi minulla oli kiire jonnekin (kouluun?). |
Poistettu: Eilen muistin, etten ole nyt vähään aikaan nähnyt unia isoista suihkutiloista. Yhteen väliin näin niitä tuon tuostakin, siis sellaisia uimahallityylisiä isoja kaakelisokkeloita. Sen sijaan olen taas nähnyt paljon unia <a title=" | Lisätty: Eilen muistin, etten ole nyt vähään aikaan nähnyt unia isoista suihkutiloista. Yhteen väliin näin niitä tuon tuostakin, siis sellaisia uimahallityylisiä isoja kaakelisokkeloita. Sen sijaan olen taas nähnyt paljon unia Kurkihyppyläntieltä. Niissä on aina omituinen ilma: taivas on paksun harmaan pilven peitossa, minkä seurauksena valo ulkona on omituinen harmaanvihreä. Ei tuule ollenkaan ja tunnelma on pysähtynyt ja tiivis niin kuin olisi sisällä isossa huoneessa, jossa kaikki on yhtä aikaa lähellä (niin kuin sisällä) ja samalla kuitenkin kaukana (niin kuin ulkona). |